Viiking Spa

 

     

 

Siinä sitä taas ReiMarin luukulla jonotettiin lippuja kehon hemmottelu matkalle. Sofia ja minä olimme viimeiset, jotka pääsivät mukaan. Tallinna-Pärnu bussiin mahtuu 60 matkustajaa ja meitä oli 59 plus Reijo Talonen vetäjänä. Tuo matkatoimiston nimi tulee sanoista Reijo ja Marja. Siitä sitten kävelemällä tunnelia pitkin Romantic laivaan, joka yön aikana kuljetti lastin Itämeren vetten yli Tallinaan. Tällä linjalla seilaa vaan Tallink Silja laivoja, joten vasemmistopuolueen edustajat joutuvat kiertämään Helsingin kautta Viking laivalla.

 

Ruotsissa asuvia suomalaisia eläkeläisiä olimme koko kuorma. Menomatkalla kaikki kahta vaille olivat meille tuntemattomia, mutta tulomatkalla olivat jo kaikki hyvänpäivän tuttuja. Tosin parin viikon päästä tiedot ovat haihtuneet vähiin.

Kaikilla tuntui olevan samanlainen tausta. Suomesta tultiin Ruotsiin ja alettiin töihin jossakin tehtaassa. Suurin osa hankki tällä tavoin leipänsä eläkepäiville saakka. Siinä sivussa kasvoivat lapset ja lastenlapset. Tänään jälkikasvu on aikaisia ja me olemme orpoja vanhuksia. Silloin mielellään etsii niitä samoin ajattelevia kohtaloveljiä ja – sisaria.

 

 

 

 

 

 

       

 

Menomatka sattui isänpäiväksi ja silloin saivat isät ja ukit syödä pekonia illoin aamuin ja jänikset olivat iloisia, kun heidän ruokaa ei mutustellut väärät suut.

 

Sunnuntaiaamun kello näytti kymmentä, kun rantauduimme Tallinnan satamaan marraskuun kolmantenatoista vuonna kaksituhattakuusitoista.

 

Pian viimeisetkin matkustajat olivat rullattu linjuriin joka nytkähti matkan tekoon.

 

 

 

    

 

Eesti on pieni ja oppimaton maa, joka ponnistelee muutaman johtajan turvin eteenpäin. Suomalaiset liikemiehet, työnneuvojat ja veron kiertäjät työllistävät lähes satatuhatta paikkakuntalaista. Monet paremmin koulutetut tekevät töitä Suomessa suomalaisilla palkoilla, jotka ovat noin kolmikertaiset Eestiin verrattuna.

 

Kuva vasemmalla: Vanhenemisen mysteerio. Jokin huononee ja jokin paranee iän myötä. Moni rakennus on hyväkuntoinen korkealla kivijalalla, mutta korjaushalut ovat vähissä, kun itse saa määrätä mitä tekee itsenäisyyden jälkeen.

 

 Kuva oikealla: Jokaisella paikkakunnalla, josta kuoli asukkaita Estonia onnettomuudessa, on muistomerkki. Tällaiselta näyttää Pärnun sellainen.

 

 

 

 

 

 

 

      

 

Matkan päätarkoitus on Vesimaailma Viiking hotellissa Pärnun keskustan ja meren välissä, joihin kumpaankin on neljäsataa metriä. Tämä hemmottelupaikka valmistui kesällä 2015 ja on erikoisesti suomalaisten mieleen.

 

7 saunaa: 90-asteen sauna, kosteasauna, katajasauna, suomalainen sauna, iglusauna, yrttisauna ja suolasauna.

4 poreallasta ja 6 porepenkkiä.

11 vesihierontaa.

Myötävirtaoja ja uima-allas

 

 

 

 

 

      

 

Monelle on kuitenkin erilaiset hoidot kaikkein tärkeimmät.

Jo tulopäivänä lääkäri tutkii, kopeloi ja kyselee asiakkaan kuntoa ja kunnottomuutta. Sen mukaisesti tehdään yhteispelillä viikon kuntouttamisohjelma.

Minun listalle tuli:

2 selkähierontaa ja 3 jalkahierontaa

3 parafiinihoitoa jalkaterille ja ristiselälle

2 Eukalyptus porekylpyä

4 hartia- ja niskavoimistelua ja 1 tasapainoharjoittelu

1 PSA testi oli negatiivinen ja se on positiivinen tieto

 

Ylimääräisenä käytin rappuja 8400 viikon aikana.

(60 ylös ja 60 alas, 10 kertaa päivässä, 7 päivää)

 

 

 

 

 

 Illalla sitten nautimme hyvästä olosta ja hyvästä seurasta.

 

Kuva vasemmalla: Sofia tyytyväisenä voitettuaan illan bingossa Coffee.

Minutkin opetettiin pelaamaan. Saa nähdä milloin opin laittamaan ne ruksit samalle riville.

 

Kuva oikealla: Falunin karaokekuningas Markku Björklind sai parhaat suosionosoitukset karaoke iltana.

Markku onkin laulun ammattilainen. Hänellä oli aikaisemmin oma orkesterikin, mutta nykyisin hän viihdyttää kansaa kiertelemällä karaoketilaisuuksissa ympäri keskiruotsia.

 

Yhden illan meitä tanssitti vuoden 1998 tangokuningas Jouni Keronen

 

Kokki talossa on huono tai sitten minulla on eroava makuaisti.

Eräällä illallisella oli hanhen koipia. Minä puraisin muutaman kerran ja jätin siihen. Liha oli raakaa ja omituisen makuista. Seuraavana päivänä moni istui pöntöllä ruokailun ajan. Myös hoidot jäivät käymättä muutamilta.

 

 

 

 

 

 

      

 

Pärnun pääkatu on kävelykatu Ruudi. Talot keskustassa ovat vanhoja puutaloja, jotka sisältävät kauppoja, ravintoloita, hoitoloita, partureita, asuntoja ja postin. Aluetta ympäröi kolme kirkkoa.

Palkat ovat 1/3 suomentuloista. Tulovero on 20%. Pärnuun saapuu joka viikko 1500 uutta kylpijää. 90% spa vieraista tulee Suomesta.

 

Eestillä on kaksi itsenäisyyspäivää. 4/2 1918 ja toinen 1991.

 

Me kävelimme päivittäin kaupungin katuja ja rantapolkuja. Unohtamatta kuuluisaa munkkikahvilaa, jossa munkit ostetaan kilohintaan. Neljä munkkia meni helposti alas.

 

Naapuritalossa kävin parturissa á 10 euroa. Muutamat porukastamme kävivät kylän hierojalla, joka kalusi koko kropan á 25 euroa.

Muutenkin hinnat ovat riippuvaisia paikasta. Mitä lähemmäs spa hotellia tulet sitä korkeammat hinnat.

 

Nyt Eestissä ei syödä villisikaa, koska niissä on tuntematon tauti. Se ei ole vaarallinen ihmisille, mutta tarttuu eläimestä toiseen.

 

 

 

 

 

 

 

 

Menomatkalle täytetään laukut tasareunaan, koska on jätettävä tilaa tuomisille. Linjurin tavaratila täyttyi piripintaan, kun 60 matkalaukkua sinne ahdettiin. Jos meidän Romantica laiva oli vain puolitäysi mennessä, niin tullessa se oli täpötäysi.

 

Tallinnan ja Tukholman välillä kulkee kaksi isoa laivaa. Tallinnan ja Helsingin välillä laivat ajavat yhteensä yli 30 vuoroa vuorokaudessa kesällä ja 15 talvella.

 

Me olimme siis ReiMar matkalla.

Hinnat on tingitty noin puoleen, koska paikat tilataan jo pari vuotta etukäteen.

Muutenkin vanhoille ihmisille on turvallisempaa matkustaa yhdessä.

 

 

 

 

 

         

 

Vitsi: Vanha pari oli ollut naimisissa 50 vuotta ja tilasivat uusitun häämatkan samaan hotelliin kuin ensi kerrallakin, toistaakseen ihanan tapahtuman. Perillä mies heitti vaatteensa ja hyppäsi petille. Vaimo kaivoi laukustaan kondomipaketin. Mies ihmeissään, että eihän sitä enää meidän iällä tarvita varmistuksia. Johon vaimo vastasi: Olen lukenut lehdistä että vanhoista munista saa salmonellaa.

 

Mikäs minä olen arvostelemaan viikon tulosta itseeni.

 

Kuva vasemmalla: Viikon alussa

Kuva oikealla: Viikon lopussa

 

Kiitos Matkaseurasta ja Hyvää Joulua!