Suomi 2014

 

 

Suomi on vesistöjen maa. Sen sain jo tietää ajat sitten, luultavasti koulussa, koska teimme luokkaretken Kolille ja toisen Savonlinnaan. Nyt kun kokosin Suomenreissulla ottamiani kuvia tähän juttuun, niin huomasin vettä melkein kaikissa kuvissani. Kait se vesi hivelee silmää, kun se on niin usein kuvan kohteena. 

 

Aloitimme matkan nautinnollisella laivakyydillä Helsinkiin. Siitä porhalsimme Joensuuhun keskiviikon keskipäivän aikaan 2014-08-13. Tavoitteena oli ehtiä Toini siskon syntymäpäiville 6/8, mutta tulimme perille muutaman päivän myöhässä. Iloisina halasimme silti toisiamme, sillä taas oli reilu vuosi vierähtänyt edellisestä tapaamisesta. Paljon oli taas muistelemista. Esko ja Sofia yrittivät parhaansa mukaan kestää kyydissä.

 

Pari päivää vierähti nopeaan ja seuraavat kaksi vietimme Aini siskon seurassa. Murjoimme vitsejä ja kerroimme kuulumisia. Lauantaina ajelimme Liperissä muistelemassa entisiä, olimmehan asuneet siellä vuodesta 1946 ja monta vuotta eteenpäin kolmessa eri paikassa.

Joensuussa kävelin Sofian kanssa ihastelemassa uutta kävelysiltaa ja samalla pyörähdimme torilla. Tällä reissulla ohitimme mattopyykkilaiturin. Yksi vaimo siellä puhdisti mattojaan miehensä avustamana. Tämä on harvinainen turistinähtävyys, jota näkee vain Suomessa.

 

 

Aika rientää ja me sen mukana. Sunnuntaina pysäköimme Tuijan parvekkeen alle ja kiipesimme kolme kerrosta häntä tervehtimään. Jätin naiset keittiöön perunoita keittämään ja livahdin parvelle. Sieltä ovat näköalat Vesijärven yli. Veden takana nousee hyppyrimäki ja vasemmalla on kuuluisa Sibelius talo. Jokunen vene liplatti aaltojen kanssa melkein tyynellä veden pinnalla.

Herätys, syömään. Eino, Tuijan tanssi kaveri viereisestä talosta tuli myös seuraksemme ja juttu luisti.

Viimein oli käytävä nukkumaan, sillä seuraavana päivänä on taas tiedossa herätys.

 

Kia rullasi urhoollisesti korkealle mäelle parin kilometrin matkan. Jo katutaso oli puiden latvojen yläpuolella, mutta kun olimme ajaneet hissillä yhdeksän kerrosta ylemmäksi, niin koko Lahti avautui allamme.

Tamara oli taas leiponut Uralin erikoisuuksia ja minä katselin niitä vesi kielellä (hyviä olivat).

Erkki muisteli meidän ensi juoksuaskelia Eskilstunassa. Nyt me molemmat vain kävelemme, mutta Erkki pyöräilee paljon Tamaran kanssa Lahden ympäristössä.

 

 

      

 

Illaksi kaahasimme Karjaalle, jossa Pekka parkkipaikan valvojana ohjasi meidät oikeaan ruutuun. Sisällä Helena laittoi kahvipannun porisemaan ja pian alkoi aika lentää. Tämä on ikään kuin jatkoa edelliseen, sillä Erkin kanssa tein ensi juoksuaskeleeni ja Pekan kanssa seuraavat. Pekan kanssa tein taas ensi suunnistuskisani.

Helena on nimetty ensi vuoden nuorten Jukolan kilpailunjohtajaksi. Pekka piirtää karttoja milloin ei ole jonkun rakennuksella viettämässä eläkepäiviään.

Tiistaiaamuna katselimme Kansteitten valokuvat ja lähetimme Katrille onnittelut Ouluun kihlojen johdosta.

 

Seuraavaksi teimme kiepin Raseborgiin, vai onko se Tammisaari tai ehkä Ekenäs.

Siellä jätimme auton torille ja lähdimme seikkailemaan vanhalle kadulle. Melkein heti tulimme korkealle kivimuurille ja aloimme kiertää sitä. Toisen pään ovella totesimme rakennuksen kirkoksi. Sisältä kirkko oli aivan muuta kuin ulkoa. Puhtain ja valkoisin kirkko mitä olen nähnyt ja olen kuitenkin piipahtanut moneen kirkkoon turistina kulkiessani.

 

 

      

 

Olimme jo Eteläsuomessa, mutta tavoitteena oli Hankoniemen Hanko kaupunki. Se on vieläkin suuri satamakaupunki, vaikka paljon on siirtynyt Kotkaan. Meidän siellä ollessa satamaan tuli Maailman suurin autojen kuljetus alus. Se purki sisältään 10 000 japanilaista autoa.

 

Ilmoitimme tulostamme sen verran ajoissa, että Leena ehti valmistaa sen pakollisen täytekakun (nam nam). Muutaman minuutin istuttuamme, aloimme lohkoa suuria paloja kakusta ja huuhdoimme kahvilla alas. Siinä kuulumisia vaihtaessamme saapui Taunokin kotiin eläkeläisen työstä (rakennus).

 

Aurinkoinen lämmin kesä oli täälläkin loppunut ja nyt pilvet viuhahtivat arvaamattomasti ylitse ripauttaen vettä varomattomien turistien niskaan. Onneksi meillä oli auto nurkan takana kaupunkikierroksella.

 

 

 

 

 

 

Tänä kesänä on Hankoon avattu luontopolku koko Suomen eteläisimpään kärkeen. Torstaina Leena lastasi eväät reppuun ja nosti sen Taunon selkään. Vaelsimme pitkin rantaa, läpi metsien ja yli kallioiden. Viimein saavuimme matkan tavoitteeseen. Sieltä löysimme vanhan tykkipaikan, johon vetäydyimme tuulen suojaan nauttimaan repun antimista.

Matkan varrella ihmettelimme monta outoa kasvia ja rannan pyöreitä kiviä.

Neljä tuntia ja vartti oli reissun aika poutaisessa säässä. 

 

 

 

Matkalle Turkuun varasimme aikaa uusiin maisemiin. Ajoimme Salosta Someroon ja sieltä Hämäläisten härkätietä pitkin Turkuun. Alkumatka oli suoraa ja tasaista tietä viljapeltojen keskellä. Someron jälkeen tie muuttui täysin mutkaiseksi ja mäkiseksi.

 

Turussa Arja otti meidät iloisena vastaan ja Martillakin oli vapaata eläkeläisen työstä (rakennukselta). Kalle otti rauhallisesti tapaamisen, mutta nautti rapsutuksesta.

Turussa tori ja kauppahalli ovat niitä aitoja vanhan aikaisia, jotka vain täytyy läpi kulkea joka kerta, kun siellä on. Arja sai torilta konttiinsa kantarelleja, perunoita, salaattia, mustikoita yms.

Minna, Elsa ja Noora poikkesivat tervehtimässä.

Sunnuntaina ajoimme laivaan ja maanantaina olimme kotona.

 

 

                                               

 

PS. Kotona jo maanantaina huomasin tuon eläkeläisten työn, kun kaverini tuli kertomaan, että olis hyvä jos ehtisin tulla katsomaan hänen rakennuspuuhaa. Minä en tosin vasaraa heiluttele, mutta olenpahan keskustelukaverina ja suunnittelemassa.

Nyt otetaan rauhallisesti viikko kotona ja sitten taas.

 

Kuvassa minä pällistelen meren rannalla Hangossa.

 

 

Kaunis kiitos teille kaikille jotta teitte matkastamme miellyttävän niin kuin ennenkin.

 

                 Terveisin Topi ja Soikko