Mummon Joululahja

 

Kuusen alla olevia lahjoja jakoi kaksi tonttua. Valtava määrä isoja ja pieniä paketteja löytyi uudelle omistajalleen. Viimein lattialla lojui vain pienenpieni taitettu paperi, jossa luki ”MUMMO” Kaikkien katseet kohdistuivat tuohon mitättömään paperiin, jota Mummo alkoi laskostaa auki. Ruttuisessa A4 arkissa luki suurin kirjaimin:

Hyvää Joulua Mummo.

Med detta presentkort kommer du till värmen. Tillsammans med din bästis, som kommer att vara reseledare och finansiär. Avresa mitten av februari och hem tre veckor senare. I resan ingår mycket flyg, gott mat, varmt vatten, sandiga stränder och soliga dagar.

Gott Nytt År, önskar Ukki.”

 

Pari viikkoa myöhemmin, kun joulukuusi tökötti kaljuna lumihangessa takapihalla, alkoi Ukki esitellä Mummolle sopivia matkakohteita. Koska moni on kertonut haluavansa Thaimaahan jotta pääsee onnensa kukkuloille, niin me päätimme tutkia asian ja matkustaa sinne. Olemmehan jo vierailleet yli 40ssä eri maassa, joten kokemusta riittää. Valitsimme eniten turistien kuluttaman paikan, Phuket Patong. Valitsimme hotellin, Patong Lodge, joka sijaitsee puoli kilometriä hälinästä sivussa, palmujen katveessa mäen reunassa. Matkakoneeksi valitsimme ranskalaisen Consair yhtymän jumbojet B747 kaksikerroksisen lentokoneen. Siinähän ne tärkeimmät olivatkin. Niin vielähän Ukin täytyi kirjoittaa matkalippu, joka tilattiin tietenkin nykynuorten malliin netistä. Sitten vaan pakkaamaan häpykummun peittävä rantavaate rintataskuun ja matkaan.

 

Tarkistetaanpa vielä tärkeät: Passit (voimassa yli kuusi kuukautta), matkalipun tilausnumero, parkkipaikan tilausnumero, kuusi kirjaa (lisää vaihdetaan paikanpäällä), pillerit (vanhuuden vaivoihin), monitoimikone (kamera, GPS, puhelin, e-posti, netti = Nokia N8), kilolasit, kengät, paita, housut. Mitataanpa paino. 3,5kg. Lentoon kuuluu 30kg per lurjus, joten vielä voi jotain ottaa jos mieleen tulee. Lämpöä siellä on tilastojen mukaan 31 ilmassa, 27 vedessä ja 24 yöllä. Siis lämmön takia ei tarvitse vaatteita ja koreita ollaan ilmankin.

 

 Koneen lähtö on perjantaina puolilta päivin. Torstai-iltana alkoi lumisade. Ensimmäinen moneen viikkoon, mutta sitäkin tehokkaampi. Yöllä lämpötila laski alle nollan ja tuuli kiihtyi. Aamulla tiet olivat tukossa. Tukholmassa kaikki linja-autot seisoivat. Monet junat seisoivat. Lentoja peruttiin tai ohjattiin Västeråsiin, jossa lunta satoi vain vajaa 20cm.

Heräsimme jo seitsemältä. Lapioin enimmät lumet autotallin edestä ja kuistilta. Kahdeksalta laukut autoon ja matkaan. Alkumetrit auto laahasi mahansa varassa, mutta parinsadan metrin päässä oleva tie oli jo aurattu. Pari minuuttia myöhemmin kurvasimme moottoritielle, joka oli aika hyvässä kunnossa. Siinä ajoivat aura-autot puolen tunnin välein eikä lumi ehtinyt kasaantua. Yön plussa-asteet ja aamun pakkanen aiheuttivat sen että tienpinta oli kuin pyykkilauta (tiedätkö nykyihminen mikä se on?).

Jo kymmeneltä jarrutimme meidän vakio parkkiin. Vähän aikaa kihnutettua sain Volvon asettumaan paikalleen lumikinokseen. Arlandan ilmoitustaululla oli paljon punaista. Kaikki lennot joita ei ollut peruttu olivat myöhässä. Meidän lento ei ollut oikeastaan myöhässä, mutta silti noustiin ilmaan lähes neljä tuntia myöhässä. Suurin syy oli jään sulattaminen koneesta ja suotuisa myötätuuli, jonka ansiosta lentoaika lyhenee. Jäänsulatusautolla oli työllistetty päivä. Meidänkin koneen se ruiskutti kahdesti, ennen kuin pääsimme ilmaan.

 

Lentokoneessa istuimme kuskin etupuolella. Pilotin cockpit sijaitsi nimittäin toisessa kerroksessa ja meidän paikat viides ikkuna edestä. Matkustajia ahtautui koneeseen 583 ja miehistöä pari kymmentä. Melkein joka lennolla sattuvat samat pöljät meidän eteen. He heiluvat ja pyörivät. Kallistavat selkänojaa niin, että viinit ja kahvit läikkyvät. Sitten vielä edessä istuva/nukkuva äijä sai lentokohtauksen. Samanlainen tapaus sattui kerran, kun lensimme Honolulusta Sidneyin. Silloinkin oli Boeing 747 long reach. Kohtauksen saanut örisee ja heittelehtii holtittomasti ja menettää tajuntansa. Kun hänelle tuputetaan lisää happea ja päätä kylmennetään, niin matka jatkuu taas.

 

Himalajan länsipäätä ylittäessä renkaat kolisivat vuoren huipulla ja kuski painoi punaiset valot päälle. Intian yli lennettäessä laskin asukasluvun. Pieniä valorykelmiä paistoi yön pimeydessä noin kilometrin välimatkoin. Noin 1000 asukasta jokaisessa. Siis 2000km pitkässä maassa on 2milj rivissä. Maa on 600km leveä, joten yhteensä tulee 1,2 miljardia ihmistä jotka kuorsasivat siinä meidän alla. Koneen lentokorkeus oli sillä hetkellä 11km ja nopeus 1100km/h (siis ihan oikeasti ajoimme tuhatta ja sataa).

 

Hotellihuoneen ovi aukaistiin reilut 22 tuntia kotioven sulkemisen jälkeen. Itse ilmalento kesti 10 tuntia. Sellaista on matkatoimistojen massaturistina oleminen. Kun itse olen tilannut ja hoitanut matkat niin odotusajat ovat olemattomat ja tietenkin halvemmat. Norwegian lentää halvalla. Hotelleja, taloja ja huoneistoja löytyy netistä. AutoEurope välittää autoja alle puoleen hintaan. (Tällainen touhu vaatii uskallusta ja on aika jännää ja mieleen jäävää.)

Illalla istuimme ravintolassa turtana edellisen yön valvomisesta. Sanoimme tytölle että tuo jotain, vaikka kalaa ja kanaa. Vielä se kyseli jotain, love spice. Minä muistin Spice Girls ja kiirehdin hokemaan, yes yes. Tuntia myöhemmin totesimme, että taisi tulla sanotuksi liian monta yes. Ensin tuotiin iso kulho soppaa, joka sai nenän auki ja veden tippumaan. Sitten tuli kilpikonnan näköinen otus ja hummeria. Kolmas ruoka oli sitten se kana.

 

Matkakohteemme oli Patongranta Phuketin saaren länsirannalla Thaimaassa. Hotellimme Patong Lodge sijaitsee aivan kuvan vasemmassa reunassa. Patong on 400 metriä korkeiden mäkien reunustama kolmelta suunnalta. Lännessä avautuu Intian valtameri. Koko rantaviiva on valkoista, hienoa hiekkaa, jota vuorovesi seuloo edestakaisin matalassa rantavedessä. Ranta on neljä kilometriä samoin kuin Patong. Ihmisiä, autoja ja varsinkin mopoja vilisee joka paikassa vuorokauden ympäri. Keskellä kylää olevilla kaduilla on kova tungos iltayöstä. Siellä on ravintola poikineen ja myyjiä monenlaisia. Jotkut myyvät kelloa, kangasta, paitaa, nahkaa ja toiset vain nahkassa olevaa reikää.

 

Kaikki vesi tuodaan mantereelta Phukettiin. Meidänkin hotellille ajoi suuri tankkiauto 6 kertaa vuorokaudessa. Myös sähkö tulee muualta. Luultavasti Burmasta, sillä siellä on virtoja.

 

Thaimaa on iso maa, jossa asuu yli 80 miljoonaa thaimaalaista. Työttömyys on vähäistä, sillä he tekevät työtä säästäen, eivätkä tohella. Palkkaa saa melkein kaikki lähes 200 euroa kuussa. Valtion virkamiehet saavat enemmän, koska he saavat lahjuksia palveluksistaan. Ruoka-annos maksaa vajaan euron, mutta turistipaikoissa vaikka kuinka paljon. Keskivertohinta Patongissa noin 3 euroa.

Rama 8 on kuningas maassa. Hänellä on ikää 86 vuotta ja hän on hyvin suosittu. Hallitus on kykenemätön ja kuninkaasta riippuvainen. Luultavasti Rama 8 on viimeinen vahva hallitsija, sillä seuraajat ovat epävarmoja. Tsunamin jäljet on hävitetty ja Buddha saa enemmän huomiota osakseen.

 

Buddhaan uskovat ovat kilttejä. Heillä ei ole mitään kiihkoa. Islamilaiset elävät samaa kuin kristinuskovaiset 1600-luvulla. Buddhalaiset luottavat uudelleen syntymään. Kulkukoirat ovat omassa vaiheessaan ja seuraavalla kerralla saattavat syntyä ihmisenä. Niitä syötetään ja juotetaan. Munkkeja Thaimaassa on 800 000. He eivät saa omistaa mitään. Ruokansa he saavat ihmisiltä lahjuksina. Lahjusten jakopaikoilla lahjoittajat ovat rivissä ja munkit kulkevat heidän editseen kippo kourassa. Siihen laitetaan ruokaa, tavaroita ja laitteita. Lahjoittajista ei kuulemma ole pulaa. Ovathan munkit Buddhan edustajia (Buddha ei ole Jumala).

 

  Ruoka on se tärkein osa turistin elämästä. Aamiaisen söimme hotellilla. Lounaan söimme kadulla ja illallisen katoksessa. Aineenvaihdunta oli erinomainen, eikä paino päässyt nousemaan. Melkein kaikki pohjoismaalaiset vierailivat apteekissa pillereitä ostamassa. Me siis syötiin thaimaalaista ruokaa yli kolmekymmentä kertaa plus aamiainen, joka koostui vähän kaiken maailman ruuista. Kerran pizza. Kerran lasagne. Ja kerran se maailmankuulu pippuripihvi. Joka puolelta maailmaa löytyy jokin paikka, joka valmistaa pippuripihvin suomalaisille. Usein sen nimikin on vain suomeksi. Ruotsalaisten vastaava on köttbullar. Aluksi näytti, että kaikki paikkakunnan ruuat ovat samoja. Mutta kolmeen viikkoon ehdimme huomaamaan suuriakin eroja.

 

Turistilla on tapana vilkuilla toisia ja ottaa oppia käytöstavoista. Niin minäkin aloin kerran aamiaisella tuijottaa yhtä ruotsalaista ukkoa, joka istui akkansa ja yhden toisen pariskon kanssa. Ensi he kaikki söivät tahdissa suunnilleen samanlaisia annoksia. Sitten se toinen pari lähti ähkien kämpille. Minun tuijotuksen alainen haki vielä kolme lasia juissia, omeletin, pekonia, neljä paahtoleipää ja voipalleroita (aamiainen kuului hotellin hintaan). Sitten hän istahti syömään. Akka joi juissia aikansa kuluksi. Ei sillä ukolla näyttänyt nälkä olevan. Posket olivat pullallaan, kuin oravalla pähkinävarkaissa. Eipä silti, kyllä mekin syömme enempi kuin kotiaamiaisella. Oli hyvä ettei seinällä ollut peiliä, niin ei tarvinnut itseään arvostella. Nyt sillä ukolla irtosi nahka niskastakin kuin tuuban puhaltajalta. Mehun avulla se sai nieltyä poskestaan mönjää ja työnnettyä viimein loputkin sisään. Kolmannella yrityksellä kylläinen ukko pääsi kävelyasentoon akkaansa nojaten. Pillikintut kääntyivät kuin Z kirjaimet, mutta maha näytti sitäkin tukevammalle

 

Valentinon päivää vietettiin useammassakin ravintolassa. Mekin eksyttiin sellaiseen paikkaan. Valot välkkyivät, orkesteri soitti ja ruokaa kannettiin pöytään viinipullojen poksahdellessa. Kyllä minä kippasin Sofian kanssa sinunkin maljan, joten ystävyys jatkuu.

 

Torstaina, vajaan viikon oleskelun jälkeen, saavutin Thaimaan turistin nirvanan. Kuudelta se alkoi. Kahdeksaan mennessä olin rämisyttänyt vessanpönttöä jo kuusi kertaa. Ihmisen koostumus on luuta, lihaa ja vähän paskaa välissä. Mutta mistä sinne oli tullut sankokaupalla vettä. Minä analysoin mahdolliset syyt. Ruokaa on helpoin syyttää. Aamulla saikkaa, ananasjuissia, makkaraa, tomaattia, leipää, pekonia, kananmunaa, paprikaa, kurkkua, melonia, ananasta ja banaania. Välipalaksi kalja ja lounaaksi grillattua kanaa moporavintolassa. Iltapäivällä vettä ja kaljaa. Illalla valitsimme kilonpainoisen punaisen kalan katuravintolassa. Sen he halkaisivat, polttivat hiilillä ja toivat syötäväksi katkarapuriisin kera. Paluumatkalla joimme vielä komeat kahvit. Siis ruuan puute ei voinut aiheuttaa ripulia. Vastaukseksi jäi se, kun makasin neljä tuntia auringossa rannalla. Kaikki muut lojuivat visusti aurinkovarjojen alla. TVssä näytettiin viralliseksi lämmöksi 36 astella varjossa.

 

Apteekkikojuja on kaksi sadan metrin matkalla. Sisään vaan ja asiaan. Nainen nousi seisomaan tiskin takana valmiina toimeen. Minä näytin mahaa. Kova vai vetelä? Vein käden kinkulle, nykäisin poispäin sanoen pruiiit. Nainen otti pikkupussin, kirjoitti päälle: 1tab joka 6s tunti. Onko ollut kauan? Pari kolme päivää. Nainen otti toisen pussin, kirjoitti päälle: 1tab aamuin illoin 6 päivää. 440 (noin 11eur). Thank you. Happy Hollyday. Seuraavana iltana uskalsin taas alkaa piereksimään.

 

Aika kuluu, muttei villavaatteet. Aurinko paistaa keskitaivaalta ja nahka on seulana, kuin talvisodan sankarilla. Hän kertoi saaneensa niin monta kuulanreikää ruumiiseensa, ettei liemiruoka kestänyt sisällä moneen kuukauteen. Täällä saa juoda vaikka kuinka paljon, mutta kaikki tulee ulos ihohuokosten kautta.

 Vedessä läträäminen on suosittua ajanvietettä, sillä veden lämpö on 28 astetta, sekä meressä että altaassa. Meille tällaiset lämmöt ovat mieleen. Lojuimme aurinkosängyillä joko rannalla tai altaalla kirjaa lukien. Välillä pulahdimme veteen. Rannalla ollessa kävelimme edestakaisin rantavedessä useita kilometrejä. Sofia hierotti itseään. Hierojia kylällä ja rannalla oli useita satoja.

 

 Joka päivä kävellään muutama kilsa. Joskus jopa koko kylä edestakaisin. Pari kertaa teimme matkaa TukTuk autolla. Katujen kummallakin puolella on tilat, joita äkkinäinen luulisi jalkakäytäviksi. Nämä tilat ovat kuitenkin parkkeerattuja autoja, mopoja ja myyntikojuja täynnä. Jalankulkija pujottelee parhaansa mukaan. Katuja ylitettäessä täytyy hoksottimet olla paikoillaan ja jalat tottelevaiset. Kun liikenteen laskee hetkellisesti 100m matkalla yhteen suuntaan, niin tulos on: 9 henkilöautoa, 3 TukTuk, 18 mopoa, 1 kuorma-auto ja 3 sivuvaunumopoa. Mopojen sivuvaunussa saattaa olla ravintola, kauppatavarankuljetus, muutama ihminen tai muuta sellaista. Lumitöitä täällä ei tehdä. Eilen oli lämpöä 35 astetta, joka osaltaan vaikuttaa lumen olemattomuuteen.

 

Ryssiä en ole nähnyt koskaan niin paljon kuin täällä. Heidät huomaa joukosta heidän kehityksensä johdosta. He tupakoivat kuin 60-luvun suomalaiset. He ryyppäävät kuin 80-luvun ruotsalaiset. Lukutaito heillä on vähäinen. Vain yhden ryssän näin lukevan. Kirjakaapin kirjoista näki, että suomalaiset ja ruotsalaiset lukevat eniten. Pohjoismaalaisia täällä on paljon ja jonkin verran japanilaisia ja korealaisia. Japanilainenkin oli jättänyt suuren kameransa kotiin ja näpsi kuvia Nokian N8lla. (niin kuin minäkin).

 

    Yhden päivän uhrasimme ympäristön tutkimiseen. Ilmoittauduimme Phang Nga matkalle. Pikkubussi noukki meidät hotellilta ja kiidätti Kokoontumispaikalle, jossa nousimme bussiin. Yhteensä meitä istui linjurissa parikymmentä turistia, kuski, Finn-matkojen opas, paikallinen opas ja bussisiivooja. Samanlaista työntekijöiden paljoutta tapasi kaikkialla. Hotellin alueella vilisi saman verran palvelushenkilöstöä kuin vieraita. Ravintolassa kahta henkilöä palveli kolme palvelijaa.

 

Matka siis jatkui pohjoista kohti yli Phuketin sillan mannermaalle. Pysähdyimme kumipuumetsään. Näimme kuinka kumi valutetaan puusta ja kuivatetaan myyntiin. Phang Nga satamassa siirryimme pitkähäntäveneeseen. Veneessä on pitkä akseli, joka keikkuu veneen perälaudassa. Propelli pyörii monen metrin päässä keikkuen. Veneen puolella akselissa on iso kuorma-auton moottori. Moottorista akseli vielä jatkuu pari metriä, josta kuski ohjaa.

Alkumatka meni kapeita aukkoja pitkin mangowemetsän halki. Puoli tuntia myöhemmin meren selkä avartui ja rannat jyrkkenivät. Vene liukui vuoren läpi tunnelissa ja saapui James Bond saarelle. Siellä kuvasimme innolla filmin eri kuvauspaikkoja. Saaressa on vain 50 x 50 metriä tasanne. Muu osa on jyrkkiä kallioita. Tasanteella tungeksii tuhansia turisteja ja satoja veneitä päivittäin. Ja tietenkin suurin alue täyttyy myyntikojuilla.

 

Seuraavaksi rantauduimme kalastajakylään, joka on rakennettu kokonaan veden päälle, jyrkän kallion viereen. Siellä on oma kansakoulu ja moskeija. Rakennukset ovat yksikerroksisia kojuja, joiden väliin on rakennettu lankku tai riuku käytäviksi. 2000 henkeä asuu lautalla. 60 % kalastajia, 30 % turisti palvelu ja 10 % veneily. Lounaan syötyämme nousimme taas veneeseen (kuvan pitkät punakattoiset rakennukset ovat lounasravintoloita turisteille).

Rannalla bussiin ja kohta olimme jo Buddhan luolatemppelissä. 15m pitkä kullattu Buddha makasi suuressa salissa. Patsaan vieressä istui munkki, joka siunasi turisteja (Sofia). Sisimmissä luolissa roikkui suuria tippukivimuodostelmia. Ulkopuolella maailmankuulut apinat söivät turistien banaanit.

Paluumatkalla tutustuimme vielä cashewpähkinäkauppaan. Pähkinä kasvaa puussa päärynän näköisen ja kokoisen punaisen hedelmän päässä. Pähkinän kuori puristetaan rikki ja syötävä osa paahdetaan ja maustetaan. Hedelmästä tehdään mehua, marmeladia ja karkkia.

Varsin mielenkiintoinen matka, vaikka turisteja olikin joka paikassa tungokseen asti.

 

Pari päivää jäljellä. Mitä tehdä? Tietenkin syödä. Tänä iltana ruotsalaisten paikassa ja huomenna sitten siellä missä on ollut parasta koko aikana. Siis TukTukilla Ricoon. Ruokalistalla on suomalaista pippuripihviä, ruotsalaista lihapullaa ja monta muuta kotoa tuttua ruokaa. Me tilasimme kuitenkin paikkakunnan annokset, mutta niitä oli liikaa suomalaistettu ja maku oli poissa. Minun makuun maukkaimmat ruuat ovat: Lanttukukko, paistettu Muikku, Karjalanpiirakka ja Mämmi. Mitään näistä ei löytynyt ruokalistalta.

Kerran söin pizzaa ja kerran lasagnea, mutta lähes 40 kertaa thaimaalaista. Tänäänkin syötiin lounas paikassa, jossa oli vain talon väkeä. Me ängettiin joukkoon. Saimme pöydän penkillä ja kaljapullot. Muija keitti meille vihannessopan. Siinä ei ainakaan muita turisteja näkynyt.

Ja viimeisenä iltana se aito pippuripihvi kallionkielekkeellä olevassa ravintolassa rannan päällä. Hieno auringonlasku meren taa alkuruuaksi. Varmaan arvostelimme tämän paikan parhaaksi juuri näköalan takia, vaikka ruokakin oli hyvää. Mutta kyllä sitä jo kaipaakin raggmunk med fläsk.

 

No, nyt se loppu. No, mikä se loppu? Ka,se Aasian reissu. Siinä se kolme viikkoa on mennyt, eikä mieli tee tulla takaisin. Liikaa turisteja. Liian pitkä matka vain auringon takia. Mutta tulihan yksi maa lisää käytyä. Nyt niitä onkin jo 42. Tällaisen reissun jälkeen huomaa, että kotimaan uutiset ovat olleet kissanristiäisiä. Kaikki on ennallaan ja ihmiset häärivät kuin viimeistä päivää. Tänään tosin tuli jymyuutinen suomesta. Heikkinen maailmanmestari.

 

Rojut takaisin laukkuun. Otin mukaan 5 paria sukkia, 4 paria käyttämättä takaisin. Viidet alkkarit, neljät käyttämättä takaisin. Matkakengät jalkaan ja sandaalit roskikseen (menivät poikki sopivasti, kun en muita kenkiä käyttänyt). Villatakki käyttämättä takaisin. 5 paitaa ja 2 T-paitaa käytettyinä takaisin. 3 paria shortsit käytettyinä takaisin ja 3 paria uikkareita monta kertaa kasteltuina. Yhteensä luin 14 kirjaa (Sofia samat). Siinä oli huonoa ja hyvää, ruotsalaista ja suomalaista, mutta ajankuluksi loikoillessa.

Valokuvia näpsin 416 ja 8 videota, joten muistoja on vaikka muisti menisi. N8 näyttää, että vielä mahtuu muistiin reilut 8000 kuvaa. Siis vuonna 2022 siirrän ne läppäriin, johon mahtuu kuvia vuoteen 2050 asti. Hyvä näin. Sillä oma muisti on rajoitettu räksänpesä aikaan.

 

8698km Arlandaan. Ensin yli Intian valtameren Bengalin lahti. Delhin kohdalla on lounas syöty ja 9h jäljellä. Siitä vaan Kabulin vierestä Araljärven pohjoispuolelta Moskovan kautta Tukholmaan.

 

Topi