Autolla Pohjanlahden kierros

Vihdoinkin olemme kumpainenkin vapautuneet ansiotyöstä ja aikaa on kierrellä vaikka tahkoa. Tätä tilannetta hyödyntäen läksimme tervehtimään vanhoja ja uusia tuttavia, sekä sukulaisiamme. Kierroksen suunnittelimme niin, että ensin laivalla Helsinkiin, siitä Itä Suomen kautta Pohjoiseen ja pitkin Ruotsin maata kotiin. Useimpiin käyntikohteisiin otimme yhteyttä jo kevään kuluessa, ettei satu törmäyksiä eri suuntiin.

Ensin peräkontti täyteen vaatetta uikkarista lämpöpukuun ja kenkiä sandaaleista kumikenkiin. Sitten GPS uusine osoitteineen tuulilasiin ja matkantekoon. Tukholmassa ajoimme suoraan Tallinkin omistamaan Silja laivaan. Meille oli varattu oikein loistohytti suurella ikkunalla ja juomia täynnä olevalla jääkaapilla. Illallisella ja aamiaisella täytimme suuria vatsojamme. Väliajan nukuimme sekä ihailimme merinäkymiä.

Sofia sohrailee puhelintaan laivan hytissä matkalla itään.

Helsingin satamassa ajoimme vahingossa vasenta kaistaa ja olimme jo torin kulmalla ensimmäisenä jonossa. Kun Volvo oli kehrännyt reilun tunnin moottoritiellä, niin olimme jo ohittaneet Lahden sekä Heinolan. Lusin takana ohjasimme vasemmalle ja puomin takana seisoi Erkki jo meitä odottamassa. Pari sataa metriä vielä ja olimme vanhan ja uuden tuttavan pihamaalla.

Täällä tapasimme Erkin ja Tuijan. Talo on ihanalla paikalla järven rannassa. Erkki ja minä (Topi) aloittelimme urheilu uraamme 1971 Eskilstunassa. Kokeilimme kaikkia kenttälajeja vaihtelevalla menestyksellä Råby Rekarnen kentällä. Kesällä kokeilimme suunnistusta ja minä olin myytyä miestä. Sen jälkeen on suunnistus täyttänyt mieleni ja ruumiini. Erkki muutti Suomeen ja tiemme olivat toisillemme tuntemattomia tähän päivään asti. Oli onni, että Erkki löysi minun kotisivun netistä ja otti yhteyttä.

Täällä hän nyt asui elämänkumppaninsa Tuijan kanssa. Tuija nuorempana käy vielä töissä Lahdessa, jossa hänellä on suuri huoneisto.

Tuija, Sofia ja Erkki takapihalla kukkien seassa. Talon ja autotallin välistä kuultaa järven pinta.

Piha on suuri ja viettää järveen, jossa vene odottaa soutajaa laiturin kyljessä. Me nukuimme aitassa joka oli sisustettu vierashuoneeksi. Alussa vähän vierastimme toisiamme sillä olimmehan täysin tietämättömiä toistemme elämän tyylistä. Nopeasti huomasimme, että sovimme hyvin yhteen ja juttua alkoi pursua. Monet olivat ne asiat jotka kaivoimme syvältä muististamme esiin yhteisvoimin.

Tuija laittoi maittavia ruokia ja Erkki auttoi ahkerasti. Illalla istuimme hikisinä saunassa (1) ja rohkeimmat pulahtivat järviveteen. Täällä olisimme viihtyneet vaikka kuinka kauan, niin oli miellyttävä seura ja ympäristö.

Lauantaina jatkoimme matkaamme Jäppilän takamaastoon. Ajelimme meille uutta tietä. Lusi-Joutsa-Kangasniemi-Pieksämäki-Jäppilä. Siitä eteenpäin olikin sitten suurta hyötyä navigaattorista, sillä loppumatka oli meille outoa. Perille niemennokkaan tulimme kuitenkin onnellisesti.

Täällä tapasimme siskoni Ainin tyttären Liisan ja hänen miehensä Reijon sekä heidän nuorimman pojan Lassen. Paikka on rauhallinen, luonnon keskellä, kaukana autojen äänistä. Täällä ei soi puhelinlangat eivätkä sähköt häikäise. Majava ui pienellä järvenselällä ja lätkii pyrstöllään vettä. Pesän se on rakentanut aivan naapuriksi. Kapean veden takana on Reijon nuoruuden kotipiha ja sinne mekin talsimme pitkässä heinikossa historiallisella retkellä. Illalla saunoimme (2) rantasaunassa ja Reijo touhusi grillimestarina Liisan täyttäessä pöytää muilla antimilla.

Liisa, Reijo ja Sofia ihailevat vettä, rantaa ja valokuvaajaa souturetkellä.

Tällaisesta paikasta osaa nauttia kaiken kiireen katkoksi. Sekä Liisa että Reijo ovat toiminnanjohtajia arvostavat rauhaa. Myös meistä, metsän ja suunnistuksen ystävistä, paikka on arvokas. Lähivedet ovat tuulelta suojassa mutta niemen takaa avautuvat suuret vedet.

Aitassa vietetyn yön jälkeen oli aika jättää luonnon rauha ja ohjata itään Joensuuta kohden. Ajelimme Heinäveden kautta, sillä se tie on kumpuileva ja rauhallinen. Ajon aikana huomasin, että autollani on parempi kunto kuin minulla. Se on usein letkassa ensimmäisenä, kun taas minä jalkamiehenä jään hännille.

Joensuussa tapasimme Ainin. Hän on vanhin siskoni, kun taas toinen siskoni Toini on minun ja Ainin välistä. Molemmat veljeni ovat nuorempia. Ainilla oli seuralaisena oravat ja pikkulinnut, jotka söivät hänen kädestä leipää ja muita herkkuja. Herkkuja riitti myös meille, sillä Aini paistoi herkullisia muikkuja. Niistä minä osaan nauttia, koska Ruotsissa niitä ei ole. Ei ole edes keksitty niemeäkään tälle maittavalle kalalle.

Toivo maailman suurimman Possumunkin kimpussa, joka löytyi Joensuun PT-talosta.

Toivo, Aini ja Tauno Ainin puutarhassa.

Ainin kanssa teimme kaupunki kierroksen ja tutustuimme kauppoihin sekä ravintoloihin. Illalla väsyneinä katujen talsimisesta nousimme saunan (3) lauteille lihaksia pehmittämään. Samoilla lauteilla istuimme myös seuraavana iltana. Hyödytimme suomalaista vieraanvaraisuutta ja saunakulttuuria yksitoista kertaa kahdeksassa eri saunassa matkamme aikana. Muikun ja saunan lisäksi Suomesta löytyy parhaat possumunkit, joita syön pitkin matkaa Sofian kauhuksi. Myös Lanttukukko on herkkua jota odotan Suomen reissulta.

Iltapäivällä menimme, minä ja Sofia, Prismaan. Siellä tapasimme Pekka ja Helena Kansteen, jotka olivat matkalla Vuokatista Karjaalle. Istuimme kahvilassa pari tuntia informoiden toisiamme. Aika riensi nopeasti ja arvailimme, jos vielä nähdään heidän kotona Vuokatissa, kun he kotiutuvat.

Pari yötä nukuttuamme Ainin luona, siirryimme Toini siskon hoiviin toiselle reunalle kaupunkia. Sinne tuli myös nuorin veljeni Tauno Leenansa kanssa Hangosta.

Sisälle päästyämme siirryimme suoraan ruokailemaan, niin juuri, lanttukukkoa. Kyllä ne siskotytöt tietää miten saa velipojan suun vehnäselle. Tähän kun vielä lisätään, melkein joka ruokaverolla, tarjolla olevat Karjalanpiirakat, niin ruokalista on mitä maittavin.

Kahvipöydässä Silvennoisella: Toini, Esko, Tauno, Toivo ja Leena

Myös Anne tuli käymään vanhempiensa luona poikansa Anssin kanssa.

Iltasella tietenkin saunottiin (4).

Keskiviikkona pakkasimme itsemme Taunon isoon autoon. Tauno kuskiksi ja Aini kartanlukijaksi. Leena ja Sofia keskipenkille sekä Toivo yksin takapenkille. Ajaa huruuttelimme Kuopion lähelle, jossa pysähdyimme kahville Pöljän paikassa. Samalla täytimme auton tankin ja tyhjensimme itsemme ennen matkan jatkumista. Seuraavan kerran jarrutimme Iisalmen vanhan kirkon parkissa. Kirkon takaa löysimme Hoffrénin suvun patsaan. Se pystytettiin sinne vuonna 2007. Se on hakattu kahdesta kivestä. Jalkaosa yhdestä ja yläosa yhdestä. Se kuvaa H-kirjainta kaikilta neljältä sivulta. Alaosassa on laatat kuvaamassa kolmea suurinta sukuhaaraa: Papit, Maanviljelijät ja Laivanvarustajat. Etusivulla on suvun vaakuna. Kirkon sisällä opas kertoi Hoffrénien esi-isän Henrik Hoffrénin toimineen Iisalmen kirkkoherrana 1672–1710. (Samaan aikaan oli noitavaino, jolloin 300 ruotsalaista naista poltettiin roviolla). Opas käytti meitä myös yläkerran lukitussa huoneessa, jossa säilytetään kirkon arvoesineitä ja vanhoja muistoja.

Meillä oli matkan ajankohta satutettu keskiviikoksi, koska silloin saa Mykyrokkaa Iisalmen kauppahallin ruokalassa. Tulimme sinne kuitenkin hiukan liian myöhään ja Mykyrokka oli jo loppunut. Kauppias lupasi, että ensi keskiviikkona ei soppa lopu kesken. (Silloin me emme ole sitä syömässä). Mykyrokka on Iisalmen erikoinen ja äiti oli oppinut sitä valmistamaan meidän asuessa Iisalmessa. Minun muistikuva on, että se on maukasta. Sitä tehtiin aina teurastuspäivänä.

Sukupatsaan juurella Iisalmessa: Tauno, Aini ja Toivo Hoffrén

Rannalta löysimme ravintolan jossa täytimme Mykyrokalle varatun tilan vatsastamme. Samalla tutustuimme Maailman pienimpään ravintolaan, joka seisoi viereisellä tontilla. Siihen sopii vain yksi asiakas kerrallaan sisälle ja terassilla on paikat kahdelle.

Juhani Ahon kirjassa ”Rautatie” kävivät Matti ja Liisa katsomassa tätä junaa suurena ihmeenä.

Seuraava käyntikohde oli Konstin Tyyne. Navigaattorin avulla löysimme hänen talon omakotialueelta. Tyyne laittoi heti pöydän koreaksi ja sanoi osaavansa tehdä jopa Mykyrokan. Tyyne on Ainin ikäinen ja he kävivät koulua yhdessä aina neljääntoista ikävuoteen asti. Minä olin tuolloin yhden vuoden ikäinen, joten emme tunteneet toisiamme entisen näön perusteella.

Tulomatkalla pysähdymme ihmettelemään samaa ihmettä kuin Matti ja Liisa aikoinaan. Nyt siinä sivussa oli myymälä ja suuri ravintola turisteja varten.

Seuraavana päivänä teimme Taunon ja Leenan kanssa yhteisen muistelmien matkan Kuoringan rannalle, siihen kohtaan jossa äiti meitä käytti kerran kesässä. Ajelimme ohi Häyrynlahden kansakoulun, jossa kävimme ensimmäiset opinaskeleet. Katselimme paikkoja, jossa koulukaverimme asuivat. Mustikkametsät ja kilpahiihtoladun pohjat löytyivät matkan varrelta. Liperin kautta palasimme Joensuuhun.

Sen jälkeen siirryimme kaikki Silvennoisten kesämökille. Siellä on tilaa temmeltää ja rakennuksia joka tarkoitukseen. Esko grillasi ja Toini Annen avustamana täytti pöydän kantta. Minun huomioni kiintyi kuitenkin marjapensaiden takana lämpiävään saunaan (5). Kävin Taunon ja Anssin kanssa taittamassa vastoja lähimetsässä. Koivun lehdet olivat vielä pehmeitä, eikä niitä tarvinnut liotella ennen kylpemistä. Istuimme kolmestaan lauteilla ja annoimme vastojen heilua. Lisää vettä kiukaalle, niin että korvissa tuntui. Ja taas kuului vastojen läiske. Välillä istuimme ulkona jäähyllä. Sitten taas saunaan, lisää löylyä ja vastat heilumaan. Tämä vastan kanssa saunominen on harvinaista jopa saunamaassa Suomessa. Itse olen luultavasti viimeksi vastonut juuri tässä samassa saunassa vuosia sitten.

Illalla palasimme takaisin yöpaikkoihimme.

Toivo ja Sofia istuvat grillikatoksessa mahat pullallaan. Takana näkyy sauna, joka antoi mieleen jäävän lämmön vastojen kera.

Oli perjantaipäivä ja uusi kytkimen nosto. Taakse jäi Karjala miellyttävine muistoineen ja viereisellä tuolilla Sofia lauloi ”Hei Karjalasta heilin minä löysin”. Nurmeksen kyljessä piipahdimme kahvilla. Sitten jatkoimme Sotkamoon, siitä järventausta tietä Kuhmoon päin. Tien päässä niemen kärjessä, Luhta nimisessä paikassa, meidät toivotti tervetulleiksi neljä iloista naamaa. Aino, Veikko ja pirteät Tuuli ja Tuukka. Siinä ei oikein tietty mistä päästä yhdessäolon aloittaisi, että ehtisi mahdollisimman paljon. Aloitimme kuitenkin leikin merkeissä ja kertomalla kuulumisia. Illalla joukkoomme yhtyi nelihenkinen perhe (Juha, Katja, Konsta, Sanni) Eteläsuomesta. Nyt meitä oli jo kymmenen henkeä ja mieltä, mutta talosta löytyy 12 sänkyä viidessä makuuhuoneessa. Olohuonetta ei tosin ole, mutta kesällä viihdymme mieluiten ulkona ja rannalla. Laiturilla pojilla oli aina onki vedessä. Kuiville nousi milloin särki milloin ahven. Illalla Veikko loimutti lohta, joka oli pyydetty Kuhmosta. Kyllä maistui kaikkien suussa. Vieläkin herahtaa vesi kielelle muistellessa. Jokainen ilta huipentui saunomiseen (6) ja lasten uintiin. Kyllä moni aikainenkin pulahti laineisiin, sillä veden lämpö kohosi yli kahdenkymmenen.

Lauantaina ajoimme Tolkkisten moottoriveneen Vuokatin talon rannasta Luhtaan. Vesimatkaa kertyi pari tuntia ja sen aikana tarttui kuha koukkuun. Lopun päivää sekä sunnuntaiaamun ajoimme heiniä pellolta tallin taakse. Välillä ruokimme hevosia, joita oli kuusi kotona. Kaksi kilpailijaa on Ruotsissa ja kaksi oritta Jyväskylässä. Niittelin myös heiniä ja ajelin mönkijällä heinäkuormia. Kun liikaa innostuimme töihin, niin Aino huusi joko kahville tai syömään.

Sofia syöttää kahden kuukauden vanhaa varsaa

Sunnuntaina ajoimme Vuokattiin Katinkullan rantaan. Siellä odotti kalastusvene monine vapoineen. Me (Topi, Soikko, Veikko ja Juha) hyppäsimme kyytiin. Perämoottori työnsi venettä aukeammalle vedelle Kajaania kohti. Kun pohjan syvyyskäyrät upposivat reiluun kymmeneen metriin, pysäytettiin moottori ja kelkat laskettiin molemmin puolin venettä. Kelkkoihin johtaviin naruihin kiinnitettiin siimat hakasiin. Vavat seisoivat räystäällä ja vieheet sukelsivat syvyyksissä. Kun vapa meni kaarelle, tiesimme kalan tarttuneen koukkuun. Kelasimme ylös yhteensä viisi kuhaa ja kaksi haukea. Paistettavaksi otimme neljä kuhaa ja loput heitimme takaisin järveen.

Onnelliset kuhan kalastajat: Juha, Topi, Soikko ja Veikko

Iloisina palasimme takaisin Luhtaan, jossa Veikko fileerasi kalat ja paistoi voissa. Ratkaisematta jäi, kumpi on parempi, loimulohi vai voissa paistettu kuha.

Sunnuntai-iltana lähtivät Juhan porukka etelää kohti. Maanantaina ajoimme Sotkamon torille ostamaan mansikoita Kansteille viemisiksi. Olimme nimittäin saaneet tietoomme, että he ovat jo palanneet häämatkalta. Naiset kuitenkin näkivät kangasta monessa paikassa torin ympärillä ja niitä täytyi tunnustella. Heitä odotellessa ostin kassillisen kirjoja ja toisen kassillisen paikkakunnan säilykkeitä. Olin survomassa kassejani peräkonttiin, kun naiset saapuivat mansikkarove kourassa.

Jatkoimme matkaa Tolkkisten talolle. Aino leikkasi nurmikkoa ja me lapsenmieliset lennätimme leijaa. Kun Aino oli kunnostanut kotiansa iltapäivän ja tulos oli tyydyttävä, lähdimme kävelemään Topin lammen toiselle puolen Kansteille. Siellä oli uunia pidetty kuumana. Tarjolla oli monenlaista, juuri paistettua piirasta. Kerrottavaa löytyi niin, että olisi riittänyt pitemmäksikin aikaa.

Iloinen jälleennäkeminen: Helena, Pekka, Topi, Soikko ja edessä Tuukka ja Tuuli

Pelasimme lentopalloa, potkupalloa ja katselimme karttoja. Yöksi ajoimme takaisin Luhtaan, jossa hevoset jo ihmetteli, että missä viipyy syöttäjä.

Tiistai-aamuna kävin veneellä Veikon ja Tuukan kanssa kaloja narraamassa lähiselällä. Veikko ohjaili venettä ja me pojat vedimme viehettä vedessä. Kumpainenkin saimme hauen vonkaleen. Nakkasimme ne takaisin kasvamaan, sillä suussa oli vieläkin kuhan maku. Kun olimme saaneet veneen ankkuroiduksi, pakkasimme Volvomme, halailimme toisemme ja suuntasimme kohti Suomussalmea.

Suomussalmella tankkasimme auton, joimme kahvit ja jatkoimme matkaa kohti Kalle Päätalon kotimaisemia. Ensimmäinen Päätalon kirjan kohde oli Alasalmi. Siellä Kainuun korpisoturit pysäyttivät vihollisen etenemisen 6/12 1939. Seuraava kohde oli Tyrämäki, jossa jouduimme ajamaan sivutielle nähdäksemme vanhat asumukset ja rakennukset. Ihmeen paljon on vielä vanhoja rakennuksia pystyssä. Ensin vasemmalle ja sitten oikealle ja olimme Kallen pihamaalla. Sitä hoitaa nykyisin Kalle Päätalon säätiö. Paikat olivat tutut kirjoista saaman mielikuvituksen perusteella. Pirtissä oli uusi puoli ja vanha puoli sekä siellä paikkaansa etsivä uuni. Navetassa myytiin matkamuistoja. Rannalla seisoivat aitta ja sauna sekä niiden väliin pystytetty uittomiehen patsas. Uittolautta kellui ankkurissa saunan edustalla. Järven yli näkyi Hilturanta. Rakennusten sisällä kaikki tavarat ja huonekalut olivat 30 ja 40-luvulta. Suurin osa niitä alkuperäisiä. Meidän ikäisille hyvä muisto lapsuudenajasta.

Vajaan kilometrin päässä länteen löytyi Saija. Sinne on tehty lomakartano. Useita rivitalon mallisia hotellihuoneistoja, joissa kaikki valmista. Oma sauna (7) jokaisella. Sitä käytimme koko myöhäisillan. Päärakennuksessa tarjoillaan asukkaille ruoka. Emäntä määrää ruuan ja kaikki syövät samaa. Sofialla kävi tuuri, sillä saimme hänen suurinta herkkua illalliseksi. Poronkäristystä ja pottumuusia. Kumpikin aitoja, itsetehtyjä. Jälkiruuaksi saimme Lapinjuustoa ja hilloja. Aamiaiseksi saimme tuoretta leipää, puuroa, piimää ja leikkeleitä. Tunsimme itsemme talon asukkaiksi, sillä emäntä esitteli ruokalajit, meidän niitä lappaessa lautaselle. Ulkona kuului koirien haukuntaa, sillä kartanoon kuului 125 siperianhuskya.

Kalliorannasta otettu kuva, edessä patsas ja oikealla lautta

Aamiaisen syötyämme lastasimme auton hyvään järjestykseen. Matka jatkui kohti Taivalkoskea, mutta jo kivenheiton päässä käännyimme oikealle, sillä pitihän Simonenkin tutkia. Sielläkin vanhat rakennukset huojuivat uusien seassa. Takaisin isolle tielle ja Romppaisen sillan takana pysähdyimme. Käännymme vasemmalle ja ajoimme Hiltu Jakin pihaan, jossa käänsimme auton. Löysimme kirkon paikan, koska siihen on pystytetty muistomerkki. Koulukin on vielä paikallaan. Kuvia napsimme joka paikasta ja niitä on nyt tietokone täynnä.

Porot ottavat lomailijoiden autot rauhallisesti, ilman turhaa hoppuilua.

Ohitettuamme Väliperän ja Vittuojan saimme kaasutella mäkiä ylös ja alas ennen kuin saavuimme Isokumpuun. Emme nähneet Kallea tai Jalmaria, mutta talot tunnistimme. Jatkoimme matkaa Taivalkoskelle. Löysimme kummatkin vanhat kaupat ja niiden matkalaisten pirtit. Seuraava etappi olikin sitten vähän pitempi, kun ajomme Siekkisten kautta Posiolle. Poroja käyskenteli tuhkatiheään tienpäällä. Vain kerran maleksi useampi poro tokassa, muuten vain vasa harppoi äitinsä perässä. Posiolla kahvittelimme ja tutkiskelimme Pentikin tuotteita. Myös täältä löytyi museo-osa, jossa sai katsella vanhoja rojuja.

Lappalaisten herkku, jota jo Jokijärvelläkin arvostettiin

Posiolta oikaisimme suoraan Rovaniemen Saarenkylää kohti. Siellä tapasimme Helenan ja Paulin. He olivat vielä unisia, sillä herätimme heidät päiväunilta. Helena syötti ja juotti meidät, samalla kuunnellen kuulumisia. Illalla ajoimme Taiston perheen mökille Ounasjoen varressa. Soikko ja minä varasimme itsellemme saunamökin, koska se on pieni ja romanttinen. Sauna (8) puut kannettiin ja kohta savu tuprusi piipusta. Tämä oli kahdeksas sauna jossa kylvimme matkamme varrella. Luhdassa kylvimme kolmesti ja täällä kahdesti samassa saunassa, joten kylpykertoja kertyi yksitoista. Kyllä siinä päivetys vähentyi. Varmaan saunomisesta johtuu, että suomalaiset olivat niin kalpeita.

Torstaina minä lähdin Paulin kanssa hillaan. Pysäytimme auton hakkuun laitaan ja laskeuduimme jängälle. Avosuon reunassa olivat marjat pieniä, mutta syvemmällä metsässä hillan koko oli ihailtava. Pari tuntia jaksoimme kyykkiä turpeiden välissä, mutta sitten tuli koti-ikävä. Helena keitti hillat purkkeihin ja työnsi ne meidän mukaan Ruotsiin viemisiksi. Saunottuamme ajoimme porukalla Rovaniemelle Taiston ja Päivin luo. Heidän kaksoispojat täyttivät 18 vuotta ja sitä kannatti juhlia. Juhlavieraat syötettiin, juotettiin ja täytettiin kakuilla. Itse sankarit ottivat tilaisuuden aika lunkisti.

18 vuotiaat Janne ja Jaakko ämmin ja vaarin välissä Rovaniemen auringossa

Perjantaina minä ja Soikko lähdimme hänen serkkuja tervehtimään Sodankylään. Ajoimme Rovaniemen kautta Torviseen. Torvisessa teimme rengasmatkan Suhlukummun ympäri. Kävimme Soikon lapsuuden kotipihalla, katselimme naapuritalojen kehittymistä ja kuvasimme kurjet, ennen kuin jatkoimme matkaa Luostolle. Löysimme sieltä vanhan autiotuvan, jossa vietimme yön neljäkymmentä vuotta sitten, kun olimme patikkaretkellä Luostolle. Turistimyymälä onnistui myymään vain kivenmurun meille. Kaasuttelimme Askan kautta Sodankylään. Ihmettelimme ensin ikivanhaa kirkkoa. Maila serkku oli ensimmäinen Sofian serkuista jonka tapasimme. Hän touhusi meille ruokaa, kahvia ja taas ruokaa, vaikka hänen jalat olisivatkin halunneet levätä. Seuraava serkku, Elsa, asuu toisella puolen Jäämerentien. Siellä tapasimme myös kolmannen serkun Liisan ja hänen ahkeran kalamiehen Jaskan. Hinganmaalla tapasimme neljännen serkun, Mairen ja hänen miehensä Anteron. Kello oli jo yhdeksän illalla, mutta silti täytimme vatsaamme pöydän antimilla ja varsinkin kuivatulle hirvenlihalla. Ilta kääntyi jo yöksi, kun saavuimme Meltauksen kautta takaisin Helenan ja Paulin luo.

Aika kuluu ja ikää karttuu. Nyt on jo lauantai ja matkan jatkamisen aika. Tosin matkaa on vain muutama virsta Meltaukseen, jossa Miljalla on mökki. Siitä on monta vuotta, kun viimeksi tavattiin. Silloin hänen talossaan Tukholman pohjoispuolella. Matkustimme kerran yhdessä Espanjassa, kun Miljan mies vielä eli. Mökki on aivan Ounasjoen rannassa, kauniilla paikalla. Juttelimme, kahvittelimme ja pyörittelimme kiveä. Illaksi siirryimme joen toiselle puolelle Patokoskelle, jossa on Miljan lapsuudenkoti. Tämäkin on Miljan yksin hoidettava. Ilta kului rattoisasti, sillä kaikki olemme entisiä kilpasuunnistajia. Kaikki luemme kirjoja aika määriä ja niistäkin riitti keskustelua.

Milja Aallonkoski mökkinsä rappusilla Meltauksessa

Herättyämme huomasimme, että on jo elokuu menossa toista päivää. Kolmas päivä on luvattu olla kotona. Siispä käänsimme Volvon nokan Ruotsia kohti. Sinetän ja Aavasaksan kautta rajanylityspaikalle Övertorneåssa. Suomen puolella ostimme sämpyläjauhoja, puurojauhoja ja muutaman lehden kotiin muistoksi. Edelleen Överkalix, Boden, Älvsbyn ja Umeåälven rannalla Lyckselessä näimme houkuttelevan näköisen hotellin. Hotell Lappland tuntui sopivalta myös nimensä puolesta päättämään meidän viimepäivien Lapin kiertelyn. Ravintolassa söimme poronkäristystä, mutta se maistui tehdasvalmisteiselle, eikä sopinut meidän hemmotetuille makuhermoillemme. Illan ratoksi kiipeilimme kalliolla ja seurasimme kolaria sillalla.

Maanantaina aamiaisen jälkeen istahdimme autoon ja jatkoimme kulkuamme etelää kohti. Ajoimme Åselen kautta Sollefteån ja siitä edelleen Timrån kautta Sundsvalliin. Sundsvallissa söimme lounaaksi tavallista (husmanskost) ruokaa, sillä täytyyhän ruumiin tottua taas ruotsalaiselle ruualle, kaiken herkuttelun jälkeen. Pienen turistilenkin jälkeen, torin ympäri, Hyppäsimme viimeiseen istuntoon. Sundsvallista ajoimme ilman pysähdystä Uppsalan ja Enköpingin kautta Västeråsiin. Koko kiertueemme ajan seurasi aurinkoinen ilma meitä. Lämpötila pysytteli 20–24 Suomen puolella. Kotona odotti 30 astetta varjossa ja sitä sitten jatkui vielä viikon ajan. Kotiovella oli vastassa meidän nuorin lapsenlapsi, Isabelle. Hänen kanssaan sitten nukuin kaksi yötä teltassa. Tämä nuori nainen täyttää ensi viikolla viisi vuotta. Hän oli käynyt istuttamassa perunat ja kylvämässä porkkanat keväällä. Niitä nyt kaivettiin ylös ja söimme.

Sofia Umeå joen sillalla. Taustalla hotelli, jossa yövyimme.

Viikko on kulunut siitä, kun saavuimme kotiin. Marjapensaat ovat tyhjiä, kirsikat ovat pakasteessa, nurmikko on sileä ja nahka on ruskea.

Suuri KIITOS teille kaikille!

Teksti ja kuvat: Topi