2008 Cape Verde

Jo edellisenä iltana puhelin pärähti ja tiedotettiin että lento on viisi tuntia myöhässä. Hyvä kun sai tietää eikä tarvitse odottaa kentällä.
Lähtöaamuna satoi lunta ja maanteillä oli kaaos. Autoja ojissa ja ihmisiä sairaaloihin. Mekin lähdettiin ajelemaan pari tuntia etuajassa mutta liikenne sujui hyvin sillä melkein kaikki ajelivat rauhallisesti.
Auto parkkiin ja kuljetus terminaali viitoseen. Siellä tuli Jonna meitä vastaan ja johdatteli perheensä seuraksi. Matkan tarkoitus oli viettää Tiinan (Kristina Fors) 40 vuotis päivää (18/1). Meitä oli Tiina, miehensä Peter, lapset Jonna ja Heidi sekä Toivo ja Sofia. Siis kolme sukupolvea.
Laukut vaan nauhalle ja itse turvatarkastuksen läpi. Aikaa oli vielä reilusti joten ehdimme napostelemaan eväitä ja juomaan pullakahvit.
Heidi ohjasi porukan odotussaliin, Katu 58 joka on Arlandan uudessa osassa. Kone oli siivottu kl.21.20 ja siitä vain täyttämään. Me varasimme paikkamme jo ennen joulua netistä. Hyvä idea. Ei tarvitse touhuilla jonoissa kun paikka odottaa toivotulla paikalla.
Teknistä tietoa: Boeing 767–300. 350 paikkaa. Lentoaika 7h. Matka linnuntietä 6000km. Nousunopeus 290km/h. Laskunopeus 260km/h. Lentokone painaa tyhjänä 41 000kg. Yksi rengas maksaa 10 000euro ja kestää 250 laskua.
Puolen yön aikaan tarjoiltiin ruoka ja sen jälkeen elokuvaa katsellessa alkoi päitä kallistua. Minä luin kirjaa koko yön. Ruotsin kello näytti jo huomista päivää mutta Cape Verden kello eilistä sillä siellä on kello kaksi tuntia vähempi (Kolme tuntia vähempi kuin Suomessa). Matkustajien kusirakot alkoivat pullistua juomien ansiosta ja joka ´lavatory´ssa paistaa valo
´occupied´ ja jonottajat tasapainottelevat jalat ristissä. Kuvaruudut katonrajassa välkkyvät uutta filmiä. Tällä kertaa aikaisille tarkoitettua. Pienemmätkin turistit ovat vironneet valvomaan täysine mahoineen vaikka heillä olikin uni silmässä ennen sapuskaa. Jokaisella paikalla on viltti ja tyyny mukavuuden lisäämiseksi. Ylitämme Portugalin. Jonot on loppu ja ristikintut nukkuvat joten käytän tilaisuutta hyväkseni ja varaan tilaa tuleville juomille. Filmin seuraaminen ei kiinnosta ja luen taas kirjaa. Ylitämme Kanarian saaret. Atlantin aika on 00. Matkaa jäljellä 1700km. 2h. Jonna nukahti.
Kone laskeutui vartin yli kaksi ja siitä alkoi taas joutava ajankulutus. Ensin kauan passijonossa. Sitten vielä kauemmin laukkujonossa joita tuotiin muutama kerrallaan. Kun istuimme linjurin tapaisessa, nousi kone jo paluumatkalle. Afrikkalaiset eivät ole vielä tottuneet käsittelemään suuria turisti joukkoja. Egyptissä kaksi vuotta sitten se oli vielä huonommin järkeilty.
 
Asuimme oikeanpuoleisessa osassa (110). Talojen välissä kulki laatoitetut polut ja joka pihalla kasvoi palmu. Muuten puhdasta hiekkaa.

Viiden maissa aamulla aukaisimme oven bungalow 110. Huone oli pieni. Parisänky keskellä, jääkaappi, muutama hylly, pöytä ja penkki. Vaatehuoneessa riittävästi hyllyjä. Pesuhuone riittävä. Alueella on monta erikokoista uima-allasta ja ranta on aivan edessä.
Myöhäisen aamiaisen jälkeen kuuntelimme tervetuliaismainoksia. Ensi lenkki meni rannan kautta keskustaan. Sieltä keskikatua huoltoasemalle missä oli rahanottokone. Uusilla rahoilla ostimme vettä ja keksejä. Siitä se loma alkaa.
Ilma on tuulinen, sumun ja hiekan sekainen. Lämpö 23 astetta. Iltapäiväkahvia läksimme etsimään kaupungin lähi reunalta. Jonna ja Heidi seurasivat mukana, sillä heillä on hyvä jätskivainu. Hotellin ja kaupungin välissä on pari sataa metriä autiomaata. Sillä matkalla tuuli tuiskuttaa hiekkaa silmille. Kaupungin laidalla hiekkakentän takana silmämme tavoittivat punaisen röhjön. Siitä alkaa palmujen vierustama pääkatu. Talot kummallakin puolen katua ovat kuin lännenfilmistä. Lautaröttelöjä tai savikasoja. Punertavan röhjön ulkopuolella seisoi neljä pöytää ja muutamia erimallisia tuoleja. Menimme avonaisesta seinästä sisälle ja heti Heidi äkkäsi jäätelölaatikon. Valitsimme mieluisemme neljästä mahdollisesta. Kun silmät tottuvat hämärään, erotimme korkeita pieniä pöytiä joilla varmaankin lepuutettiin kättä illan olutjuomingeissa. Tilasin vielä kaksi kahvia, Sofialle ja itselleni. Nautimme jätskit ja kahvit kadulla pienen pöydän ympärillä istuen. Kahvia sai juoda varoen, ettei se lopu ensi ryystäisyllä, koska kuppi on fingerporin kokoa. Kahvi oli hyvää muissakin baareissa. Isoissakin kupeissa se oli espresso tyylinen.
 
Edessä Heidi ja takana Jonna vasta muutaman tunnin päivetys naamalla.

Sekä Jonna että Heidi saivat joululahjaksi Walkie talk, siis kumpikin kaksi. Ne kaikki laitettiin samalle aaltopituudelle ja olivat ahkerassa käytössä. Suosittelen näitä lapsille ja vanhemmillekin sillä silloin löytää helposti toisensa. Me jaoimme nämä kännykät siten että Ukki ja mummo saivat yhden, pappa ja mamma yhden, Jonna yhden ja Heidi yhden.
Illallisen tilasimme jo kotoa käsin, ettei tarvitse lasten kanssa joka ilta juosta sapuskan perässä. Sekä aamiainen että illallinen ovat
monopuoliset ja riittoisat seisovasta pöydästä. Tällainen koettelee luonnetta että raskii jättää jotain maistelematta tai joutuu maksamaan ylipainosta kotimatkalla tai viimeistään kotiin palattua omantunnon tuskilla kun vaa’alla seisoo.
Uusi päivä ja uudet kujeet. Herätys 8. Ruoka 9. Kaupungille 10. Koko porukalla kaupungin läpi. Forsit kääntyivät uimaan. Ukki mummon kanssa rantaa pitkin itänurkkaan. Simpukankuoria oli kasoittain matkan varrella joten Sofia ei tiennyt miten jalkansa kääntää.
 
Tällaisia humisevia kuoria löytyi kasoittain pieneltä alueelta saaren kaakkois kulmasta. Pienempiä kuoria ajautui rantaan muuallakin. Sofia etsii sitä parasta.

Käännymme lopulta aavikon yli uudisrakennus alueelle. Neekerien asutusalue kylän pohjoisosassa on niin kuin luulinkin. Savimuuri kadun puolella ja siinä ovi joko suoraan huoneeseen taikka pihalle. Täällä kylläkin elävät hyvin turistien levittämillä rahoilla. Turisti kun on rikas ollessaan ulkomailla taikka muuten vaan lomalla. Kukaan ei narise vaikka hinnat ovat turistihinnat. Jäätelötikku 4euro, limsa 2,5e, kalja 4e ja ruoka 20e.
Kaupungilla ei vielä löydy suuria turisti myymälöitä. Sitäkin enemmän paikkakuntalaisten ylläpitämiä pikku kauppoja. Katujen varsilla on ”yksityisyrittäjiä”. Joillakin on muutama karkki myytävänä. Toisella kourallinen kelloja. Kolmannella puuveistoksia. Puuveistokset ovat saaren erikoisuus ja niitä nakerrellaan ja myydään kaikkialla. Osa kiiltävimmistä tulee tosin halvemmista maista kuten Brasiliasta ja Senegalista. Jos haluat aitoa Salilaista niin osta suoraan tekijältä.  

Pari iltapäivää aurinkosängyssä poltti punaisia merkkejä nahkaan. Täytyy huolella oikoa poimuja ettei näyttäisi seepralta. Iltapäivällä vielä tunnin lenkki hiekkarannalla aaltojen hipoessa varpaita. Rannalla aallot tulevat korkeina vaikka kauempana onkin melko tasainen meren pinta. Tuuli on kuitenkin koko ajan aika navakka. Tästä johtuu että purjelautailijat ja muut vedellä liitäjät viihtyvät täällä.
Eteläranta, jossa asuimme, on jakautunut niin että kaupunki, jossa noin 300 asukasta, sijaitsee keskellä. Itään päin on rakenteilla noin 50
uutta rakennusta. Näyttävät pieniltä hotelleilta, suurilta omakotitaloilta tai muutaman huoneiston asumuksilta. Kaikki kaksi kerroksisia.
Länteen päin sijaitsee suuret hotellit ja lisää rakennetaan. Nämäkin ovat korkeintaan kaksi kerroksisia. Ma asuimme ensimmäisessä hotellissa kaupungista länteen.

Suurimmat veistokset ovat yli kaksi metriä. Suosituimmat olivat noin 30cm. Jotkut hinasivat yli metrisiä Arlandan nauhalta. Kuvassa Toivo testaa tissin kuntoa.

Koko Sal saari on aavikkoa missä hiekka pölisee ja hakkaa kinttuja. Puita ei kasva mutta palmuja kylläkin. Jotkut niistä ovat vanhoja mutta suurin osa istutettuja äskettäin. Meidän hotellin nimi on Oasis Atlantico. 60 huoneistoa on kaksikerroksisessa osassa ja 303 huonetta bungaloweissa. Täten alue on suuri ja mökkien väleissä kiemurtelevat polut ovat suunnistajien mieleen. Pisimmät suorat pätkät ovat 15m. Nämä 303 mökkiä on rakennettu niin että viisi kuusi samassa rykelmässä toisissaan kiinni yhdeltä, kahdelta tai kolmelta sivulta. Oviaukko ja parveke aina samaan suuntaan. Kekseliästä. Minulla oli muutama rastilippu matkassa ja niillä tytöt tekivät ratoja ja suunnistivat.

 Hietikkoa riitti. Siinä oli mukava tepastella paljain jaloin. Jos halusi kastella varpaat niin rannassa aallot kastelivat kymmenisen metriä leveän kaistaleen


Kolmantena päivänä alkoivat paikat tulla tutuiksi ja tepastelut kävivät rutiininomaisiksi. Melkein joka päivä kävimme leipomosta leipää, ja minimarketista vettä. Aamu- ja iltapäivällä makailimme auringossa ja luimme kirjoja. Jonna ja Heidi uivat tuntitolkulla joko altaassa tai meressä. Hämärän tultua siirryimme sisälle lukemaan ja tytöt hoitivat Tamacuccia. Kukaan ei päässyt eksymään kun Walk Talk hoiti yhteyden. Illallinen veikin sitten lopun päivästä.

Suomalaisen miehen tunsi pienistä aurinkohousuista. Ruotsalaisilla miehillä lahkeet ulottuu polviin asti. Ruotsalaiset naiset ovat jo yhtä vapautuneita kuin suomalaiset.

Neljäs päivä Sal saarella ja allakat näyttää maanantaita. Vaikka aika huolettomasti yritetään elää nyt kun on kahden viikon reissu. Ei ole huolta huomisesta. Ei ole lunta mitä täytyisi lapioida. Ei tipu lehtiä puista joita täytyisi haravoida. Ei kasva rikkaruohoja joita täytyisi kitkeä. Ei lopu ruoka pöydästä jota täytyisi kaupasta kantaa. Ei soi kello. Ei tule postia. Ei soi puhelin. Ei esitellä töitä. Aamulla saa herätä kun siltä tuntuu. Lämpimässä auringonpaisteessa makailee kun lystää. Vedessä läträä jos huvittaa. Ilma on 30 asteista ja vesi 25. Tuulenviri huolehtii, ettei hiki tule. Huone siivotaan päivittäin. Kirjat tulee luetuksi ja muistelmat kirjoitetuksi sekä lenkit käytyä.
Aamupäivällä oli Heidillä Bamse kerho ja me muut kävelimme simpukka apajalle. Illemmalla on Jonnalla Super Kids kerho. Kervisen kissan elokuvissa olivat kummatkin tytöt ja näin illallinen siirtyi puoli yhdeksään. Se ei kylläkään ole aika eikä mikään iltaruokailuun Pohjoismaiden etelä puolella mutta Pohjolan asukas on tottunut syömään ennen nukahtamista. Television tuijotus ei vie aikaa lämpimissä maissa sillä yhdessä olo on tärkeämpää. Jokainen taaplaa tyylillään.

                                                                                                  Heidi käytti kaikki tilaisuudet hyväkseen ja esiintyi kun vähänkin esiintymislavan löysi.

Tässä on Heidin teksti:
Måndag Den 7/1-08.
Jag var på Bamseklubben idag. Jag och Minda var de enda flickfinskarna. Jag har simmat 12 längder i poolen. På hemvägen köpte vi chipspåsar för vi ska kolla på katten Gustaf i kväll. Bamse var här idag så jag kramade Bamse.

Tiistaina kävin Heidin kanssa leipomossa, marketissa ja rantahiekassa kaivelemassa. Sinne rantahiekkaan hävisivät Heidin sandaalit. Tyttö sanoi itkussa kurkuin että tämä on kauheinta mitä hänelle on ikinä sattunut. Sitten yhtyi Jonnakin joukkoomme ja menimme Mummon luo nauttimaan tuoreita leipiä voilla ja marmelaatilla.

Joka aamu kl.10 toivat kalastajat saaliinsa laiturille. Ennen myynnin alkua olivat monet kottikärryt täynnä erilaisia kaloja. Siinä ne laiturilla perattiin eikä yhtään lokkia näkynyt. Muutkin linnut ovat harvinaisia tässä puuttomassa maassa. Isoin minkä näin oli noin 20kg painava lahnan näköinen. Muutamia 10kg miekkakaloja. Särjen näköisiä 200g painavia ja punaisia ahvenen näköisiä. Cape Verden veden ovat maailman parhaat syvänmeren kalastukseen. Halukkaat saivat vuokrata pelit ja vehkeet.

On jo menossa keskiviikkoilta. Vauhtiin on päästy ja paikat ovat tuttuja. Persposket valkenevat päivä päivältä. Alahuuli on turpeissa auringosta. Päälaki jenkkitukan alla käpristelee punaisena. Viikon matkaajat kääntyvät jo kotiin huomenna. Tuntuu hyvältä että on vielä viikko aikaa pällistellä.





 Syntymäpäiväsankari Kristina Fors makaili mielellään altaan äärellä ja luki kirjaa. Hän ja Toivo olivat ruskeimmat kotimatkalle lähtiessä. Ennen kuin 40 vuotta tuli prikulleen täyteen niin olimme jo Arlandassa. Taka-alalla Heidi suunnittelee seuraavaa liikettä. Hän oli kovin uija ja vietti monet tunnit vedessä. Allasta hän ui edestakaisin 12 kertaa, sitten sukelteli ja vihdoin nousi rannalle syöttämään Tamacuccia. Merenrantaan oli 200 metriä ja siellä vietimme pari tuntia päivittäin.




Torstaiaamuna jo ennen aamiaista kävelin suunnittelemassa päivän matkaa. Löysin yhden ison maasturin jossa oli pieni lava ja sielläkin penkit kummallakin sivulla. Yhteensä siinä oli tilaa kymmenelle. Aamiaisen jälkeen varasimme vähän juomaa reppuun ja olimme valmiit matkaan. Minä menin edellä ja löysin aamuisen auton kuskin kanssa vapaana. Hyppäsin kyytiin ja parin sadan metrin päästä olimme kaikki kyydissä. Peter, Jonna ja Heidi olivat koko matkan lavalla. Mummo istui koko matkan sisällä. Ukki ja Tiina vuoronperään lavalla ja sisällä. Ensimmäinen pysähdys Murdeirassa. Siitä näki lahden yli Leijonavuorelle. Pedra de Lume oli seuraava käyntipaikka. Tämä vanha suolanteko kaupunki on pienentynyt ja alkuperäisestä 6000n asukaan määrästä on jäljellä vain muutama. Hekin tekevät suolanjalostusta vain turisteja viihdyttääkseen.


 Peter ja Tiina suola-altaassa 

Suola kuivatetaan merivedestä vanhassa tulivuoren kraatterissa. Tämä valtava monttu on 15 metriä merenpinnan alapuolella.
Seuraava pysähdys oli saaren pääkaupunki Espargos. Kaikki kaupungin asukkaat ovat neekereitä ja useat käyvät Santa Mariassa töissä sillä turistit käyvät tässä kylässä vain päiväseltä.
Neljäs jarrutus oli satamakaupunki Palmeira. Täällä tehdään koko saaren vesi ja sähkö. Seuraavat 20 kilsaa ajelimme tietöntä aavikkoa missä oli teräviä kiviä kuin kylvetty tasaisen, kovan hiekan päälle. Auto hyppi ja pomppi. Kuski väänteli ohjauspyörää edestakaisin etsien parempaa kulku-uraa.

Buraconassa jäimme ihmettelemään veden tekemiä koloja rantakalloissa. Yksi, 10 metriä halkaisijaltaan, syvä reikä oli yli 100 metriä rannasta. Reiän pohjalla 20n metrin syvyydessä näkyi sininen vesi heilumassa. Vähän alempana oli vesi syövyttänyt 25 metriä pitkän altaan joka oli 6 metriä syvä ja korkeat reunat. Peter hyppäsi kolmesti alas että saisimme hyviä kuvia. 

 Jonna istuu luonnon tekemän uima-altaan reunalla.

Oikella oleva  kuva on otettu Jonnan istumapaikalta. Vasemmanpuoleiselta mustalta jyrkänteeltä rohkeimmat hyppivät altaaseen. Yhtäkkiä aallot nousivat altaalle asti ja uijat juoksivat ylemmäksi kalliolla. Kalliot ovat miljoona vuotta vanhaa laavaa.
 

Sitten taas matkaan aavikkoa pitkin. Kymmenkunta minuuttia ajeltuaan kuski seisautti auton vähän Prequican pohjoispuolella ja käski katsoa tulosuuntaan. Siellä näkyi ihan selvästi iso järvi ja sen takarannalla iso talo. Olimme juuri ajaneet alueen yli ja tiesimme, ettei siellä ole kuin aavikkoa. Tällaista sattuu kuumassa autiomaassa kun lämpö hehkuu.


 Meidän kulkuneuvo saarikiertueella. Taustalla näkyy maisemaa jossa keidas näkyi.

Porukka kyytiin ja matka etelään. Vähän ennen Santa Mariaa kurvasimme länteen hiekassa pörräten aina rannalle asti. Täällä eteläkärjessä on paljon irtohiekkaa ja auton neliveto on tarpeen. Täällä teimme viimeisen pysähdyksen rannalla, jossa aallot lyövät ristiin.

Neljä tunnin seikkailun jälkeen olimme takaisin aurinkosängyssä. Jätskit maistuivat hyvältä hiekkaisissa suissa.
Perjantaina 2008-01-11 olimme pari tuntia rantahiekassa ja siihen päälle tunti altaalla. Nahka rupeaa jo olemaan tasaisen ruskea Toivolla, Tiinalla ja Heidillä. Peter ja Jonna viihtyvät eniten varjossa ja Sofia on punaisilla läiskillä. Iltaruokaa odotellessa Tiina ja Peter ovat lenkillä. Jonna ja Heidi viihtyvät Bamse kerhossa. Mummo makaa ja lukee romaania. Minä kirjoitan muistelmia.
Lauantainakin maailma ja sen asukkaat vanhenivat yhdellä päivällä. Minä makasin siitä kolmatta tuntia altaan äärellä villinlännen kirjaa tutkien. Sen jälkeen toista tuntia rantahiekassa leikkien ja niin taas päivän sydän oli ohitettu. Suihku, pieni lenkki alkuasukkaiden asumuksille, lukua sängyssä ja illan pimetessä syömään biljardipelin jälkeen. Sellainen on aurinkoturistin ohjelma päivittäin.
Eilen tuli paljon uusia turisteja kylmästä Pohjolasta. He ovat vielä ”kalkkilaivan kapteeneita”. Nekrut ovat heidän kimpussaan myymässä rihkamaa sillä turisti on helpoin saalis ensimmäisinä päivinä.
Sunnuntaina kävin tyttöjen kanssa tutkimassa banaanipuita joissa roikkui yli sadan banaanin terttuja.

                                                                                        Jonna siristelee banaanitertun alla. Aurinko oli aika kirkas ja kuuma muurin suojassa.

Maanantai oli pilvinen ja tuulinen. Auringon laskettua tuntui kylmältä. Kävimme koko porukalla kaupungilla syömässä ja samalla ostoksilla minimarketissa. Sellaisia kauppoja on puoli tusinaa sadan metrin matkalla. Puu-ukko kauppoja on yli tusinan kahdensadan metrin matkalla. Koko keskusta / kaupunki on 300 metriä pitkä ja 100 metriä leveä. Ravintoloita on joka toisessa rakennuksessa.
Kalaruoka on hyvää ja sitä saa monenlaisesti laitettuna. Olen jo maistellut punaista kalaa, kirkasta kalaa, kalapataa ja tonnikalaa. Tonnikala ei ole purkkikalaa vaan tuoreesta suuresta kalasta laitettua. Eniten viipaleina grillattua. Lihaa on parempi syödä kotona sillä se on täällä sitkistä sikaa. Jälkiruuat ovat parasta. Monenlaiset kakut, leivokset, jäätelöt, hedelmät ja melonit. Kumma kylläkin sillä niissä harvoissa paikoissa, joissa saa kahvia, ei ole mitään kahvileipää.
Iltayöstä tuuli kiihtyi entisestään. Tavallinenkin tuuli täällä on aika viuhakkaa. Hiekka pölisee avonaisilla paikoilla. En suosittele paikkaa alle kouluikäisille mutta jo 6-7 vuotiaat viihtyvät rantahiekassa ja aalloissa. Aallot pyyhkäisevät lähes 10 metriä hietikolla ylös ja alas. Siinä kaatuu pieni uimataidoton. 


 Jonna ja Heidi ovat hyviä uimareita ja viihtyvät vedessä. Aina ei edes ehdi mekkoa riisua.

Tiistai oli surkea päivä olla turistina. Pilvessä koko päivän ja siihen tavanomainen tuuli niin jopa oli aurinkosänkyjä valilla panna. Purjelautailijat, sukeltajat ja sen sellaiset viihtyvät entiseen malliin.
Tiina ja Peter lensivät jo aamuvarhaisella Santiagon saarelle. Ukki, Mummo, Jonna ja Heidi ovat kuluttaneet aikaansa pelaamalla pelejä ja lukemalla kirjoja. Tytöt ovat innokkaita kirjojen lukijoita.
Kuudelta olimme taas kaikki koolla. Tuuli yltyy taas ja paljaat ihot peittyvät lämmittäviin vaatteisiin. Lämpöä on vieläkin 25 astetta mutta tuuli ja pilvisyys tekevät olon hiettömäksi. Saari on melko tasainen. Vain pohjoisosassa on joku korkeampi mäki. Nekin ovat kuin hiekkakasoja. Puita ei kasva. Jokunen pensas kasvaa notkopaikoissa. Täten tuuli saa edetä valtoimenaan ilman mitään estettä. Eteläkärkeen on valmistunut monta suurta turistihotellia. Näistä tulee laajat ja vievät suuret alueet koska ovat yksi tai kaksi kerroksisia. Uusia pienempiä hotelleita sekä muutaman huoneiston taloja on rakenteilla lähes sata. Muutama vuosi sitten tässä Santa Maria kaupungissa oli alle 300 asukasta. 






  


Tällaiselta näyttää pääkatu Santa Mariassa.


Tässä on Jonnan teksti:
15/1-08 Mamma o pappa har åkt till en annan ö. Så jag o Heidi fick äta frukost med mummo o ukki istället.
Efter frukosten spela jag biljard mot mummo o ukki. Jag vann båda gångerna. Medan jag o mummo körde så tog en bananerna som vi hade tagit från frukosten. Så ukki sprang efter henne. Hon hade hunnit äta upp en banan. Sen gick vi till mummo o ukkis hus o va där en stund. Vi gick o köpte bröd i bageriet. Vi köpte 10 stora bröd. Sen gick vi tillbaka till mummo o ukki. 

Tuulinen ja pilvinen keskiviikko soveltui hyvin Espargos kaupungin tutkiskeluun ja matkamuistojen ostoon. Menimme linja-auto asemalle jossa sovimme kuskin kanssa hinnasta. Yksi euro/lurjus. Espargosiin on matkaa 20km ja bussiin astuimme me kuusi. Sisällä istui jo yksi. Kolme paikkaa jäi tyhjiksi mutta kun lisää matkustajia ei tullut kuskin huuteluista huolimatta, niin ajelimme saaren pääkaupunkiin. Kävimme kahvilla, limsalla ja söimme jätskit sekä ostimme rihkamaa tuliaisiksi. Täällä on kaikki paljon halvempaa kuin turistipaikka Santa Mariassa. Linjuri paikalle päästyämme oli siellä yksi auto jo puoli täynnä joten se lähti heti kun olimme kiivenneet kyytiin. Minäkin sain matkaani yhden puuveistoksen jonka lähtöhinta oli 100e mutta maksoin siitä 15e.
Kolmas päivä jo kun ilma vain huononee. Ravintola aukeaa päivälliselle kl.19. Menimme syömään vasta 20.15 ja oli rauhallista ilman tungosta ja jonoja. Ruoka on suunnilleen samanlaista joka ilta. Keitto, salaattipöytä, leivät, kalaa monta sorttia, lihaa kahdenlaista, perunaa, riisiä, makaronia, maissia, kylän sekoitus (riisi-liha-makkara-merenanti). Sitten on jälkiruokapöytä ja hedelmäpöytä. Lapsille on oma pöytä monenlaisine ruokineen. Joka paikasta kun latoo lautaselleen, niin ei pääse nälkä yllättämään.
                     
                                                     The End