Vuosi 2008
Pukki ja tontut
20081219 Mitä Parhainta
Joulua meille kaikille.
Joulun tunnelma on aika täydellinen. Pilvet purkavat talvista sisältöään talviseen
maahan (kumpikin on plussan puolella).
Pakaste täyttyy Joulutortuista ja jääkaappi laatikoista. Uuni täyttyy kinkusta
ja leipäkorit Karjalanpiirakoista. Kana munii
munavoita ja kala suolaa kylkiään. Tontut käärivät lahjoja ja kauppias
hykertelee tyytyväisenä. Isä hakkaa Joulukuusta ja
poliisit istuu baarissa. Postinkantaja levittää Joulumieltä jokaiseen
laatikkoon. Iloinen Joulu näkyy ja kuuluu kaikkialla,
sen tuoksut miellyttävät sieraimia. Jatketaan tätä hyvää mieltä pitkälle ensi
vuoteen.
Me kasaannumme lasten ja lasten kanssa Mariefrediin viettämään yhteistä
Jouluyötä.
Vanha kartta Kirkkoniemeltä.
20081201
Toivossa on hyvä elää
Nyt alkaa vuoden suurin toivossa
eläminen. Toivon kaikille Hyvää Joulua. Toivon lahjoja ja annan toisille
toivojille.
Toivon valkoista Joulua. Toivon kaikkia hyviä Jouluruokia. Toivon
perheen koolle Jouluna. Toivon että Jouluna olette terveinä.
Toivon että muistelma kirjani koekappale tulee Jouluksi. Toivon että aikaisista
tulee lapsia Jouluksi, leikkivät yhdessä ja juovat limsaa.
Toivon että ajattelemme touhujemme tarkoitusta. Toivon että sukulaiset ja
tuttavat saavat muutaman minuutin ajatuksen Joulun
toivotus korttia kirjoitettaessa. Joulukuu on hyvä, silloin on Toivossa hyvä
elää.
Alla
oli kuuma hiekka. Kävely rantavedessä oli suosittua.
20081108
Terveisiä Kanarialta
Matkat sivulta löydät ´Matkaoppaan´. Iho on pysynyt ruskeana
koko vuoden kuten matkakertomuksista huomaat.
Kuusi viikkoa olemme viettäneet aurinkoisilla lomilla ja siihen vielä
aurinkoinen Västerås.
Eilen oli huurussa maa. Tänään sumuista ja muutama plussa
aste. Nyt pyörimme kotosalla tammikuun lopulle asti.
Sitten voi tulla pari hiihto reissua.
Ilmoita olostasi.
Pekka ja Helena ihailevat Västeråsin ruskaa
20081012
Kanste
Suomi muistutti olemassa olostaan. Martti Ahtisaari palkittiin Nobelin
palkinnolla hänen ansiokkaista
Maailman rauhan puolesta neuvotteluista. Onnea!
Samaan aikaan Pekka ja Helena Kanste, Suomesta, vierailivat Västeråsissa. Siitä
tuli miellyttävä
viikonloppu. Paljon shoppaalua, suunnistusjuttuja, matkamuistoja ja minä
sain pitää heitä koekaniineina kun laitoin uusia ruokia.
Samalla päätimme että Suomi järjestää 2013 Maailmanmestaruudet suunnistuksessa.
Nyt me laitamme öljypullon lakkariin ja lennämme Kanarialle sillä täällä alkaa
lehdet tippua ja koleus tulla.
Kantarellit ovat pakasteessa ja ruska luonnossa
20080926
Sofia 65
vuotta
Eilen hän täytti,
tänään tulee Timon porukka, huomenna Tiinan ja sitten juhlitaan mummoa.
Topi sai SM kilpailut päätökseen sunnuntaina. Monet miellyttävät tunnit
samoilin SM metsässä viimeisen vuoden aikana.
Metsä on aitoa korpea ja joka kerta siellä jotain näki. Villisikoja
näin kahdesti.
Keväällä yksi kissan kokoinen kaiveli maata äitinsä kanssa. Sitten sivusta tuli
vielä yksi aikuinen ennen kuin porukka kipitti pois.
Syksyllä näin neljä isoa villisikaa kun ihmettelin niiden tuoreita kaivantoja.
Muutaman kerran hirvi löntysteli vierellä ja ihmetteli mitä
outo mies tekee hänen alueellaan. Kerran näin ukko metson istuvan mättäällä
ennen kuin liihotteli piiloon. Samalla reissulla tapasin
naaras metson joka hiippaili ison kuusen alla. Teerejä on monta kertaa lähtenyt
lentoon kun näkivät minut.
Kauriit kävelevät vain metsän ulkoreunoilla lähellä peltoja.
Nyt kun SM on kunnialla saatu päätökseen alan taas piirtää
karttoja huvikseni niin saan samalla olla metsässä.
Elsa Helmiina
nuorena. Tutustu perheeseen matkat sivulla.
20080905
Selvä suku
Omaa tähänastista elämääni kävin selvittämässä Suomessa yli kaksi viikkoa
kestävällä reissulla.
Nyt tiedän jo omat elämän vaiheeni aina nollasta lähtien. Tästä
kiitos tietolähteille.
Olen jo alkanut kirjoittaa muistelmiani tietokoneeseen "julkaisemattomaan
kirjaan".
Minulla oli ilo tavata myös seuraavan sukupolven edustajia ja heidän lapsiaan.
Siis kaksi sukupolvea on jo minun jälkeen ja kolmatta tehdään.
Tässä asuin 60 vuotta sitten, Rotila
Ossi Arkko ripillä, Rovaniemi 2008
20080802
Veden aikaa
Lähes kaksi viikkoa aurinko paistoi ja mittarit keikkuivat yli 30 asteessa.
Eilen alkoi sataa ja tänäänkin sataa usein. Lämpöä on enää vajaa 20 astetta.
Toissa päivänä Timo perheineen lähti kotia kohti. Tiina perheineen kävi täällä
vielä heitä ja meitä
tervehtimässä. He tulivat Mälaria pitkin veneellä. Yöpyivät muutaman yön
veneessä mennen tullen.
Lapista lähettivät alla olevan todisteen mutta ei meillä silti tule Lapin
matkaa tänä kesänä.
Taisto ja Pauli Arkko tyytyväisinä saaliiseensa.
20080723
Terve menoa
Nyt sain Portugalin jutun valmiiksi joten lue uudelleen.
Elokuulla Sofia alkaa työt ja minä menen Suomeen siskoja ja veljiä
haastattelemaan memoriaaliani varten.
Satutko kohdalle?
Sofia Portugalissa
20080719
Terveisiä
Aika rientää ja
ihminen ihmettelee sen kulkua yrittäen tehdä paljon hyödytöntä vähässä ajassa.
Juhannus vietettiin piiriä pyörimällä tuttavien metsätorpalla. Sitten muutama
päivä auringossa makoilua
kirja naaman suojana. Portugaliin lähdimme kesäkuun lopulla ja ajelimme siellä
kaksi viikkoa.
Melko tarkkaan tutkimme metsät, meret, kaupungit, maaseudut, maantiet, pikku
kylät, hotellit ja ravintolat.
Koska me olimme kuusi henkeä reissussa ja heistä neljä ei ymmärrä suomea
kirjoitan jutun ruotsiksi.
Jos haluat niin voin kirjoittaa myöhemmin myös suomeksi.
Alku viikosta juhlimme oikein kunnolla rästiin jääneitä synkkäreitä. Siinä
syötiin kakkua Heidin 8v, Jonnan 10v ja
Ukin 65v kunniaksi. Syöntien välissä tapetoimme pikkutaloa joka on tehty entisestä
kanalasta.
Elokuulla kiertelen sukulaissa tekemässä haastatteluja.
Juhannusjuhlaa.
Maja ja Ida
Grillijuhlaa. Topi
20080610
Ihana Kesä
Kesä on näyttänyt lämpöä ja ihanaa loikoilu ilmaa. Nahka on ruskea ympäri
ruumista.
Rusketus tulee kuin itsestään kun makaa nurmella kirjaa lukien. Tällainen
leppoisa eläminen ei
sovi töitä rakastavalle ja itseään stressaavalle.
Ruotsin kasallispäivää 6/6 vietimme ruotsalaisten seurassa ruotsalaista
hapansilakkaa syöden. Minulle se on hyvää laihdutus ruokaa sillä saan vain
yhden menemään alas. Sitten tulee suomalaiset herkut, kuten lanttukukko ja
paistetut muikut, mieleen.
Tiina järjesti 40-vuotis juhlansa kesä helteessä ikään kuin jatkona talven Kap
Verde reissulle.
Puolen yön aikaan lähdin viemään Mummoa yöpuulle toisten jatkaessa juhlintaa.
Ei edes Isa (
Päivän kääntyessä uutta iltaa kohti saapui Vuokatin hevosperhe. Yhden
päivän he polttivat valkoista ihoaan ennen kuin
hevosvimma yllätti ja pakko oli joutua tallille.
Grilli on siitä
ihme laite että mitä kuumempi ilma sitä enempi se on käytössä. Minäkin olen
sytyttänyt sen melkein joka ilta tämän lämpöisen aikana. Muista kuitenkin
Jukola viikon loppuna. Se näkyy TVstä koko yön. Kiri kiri.
20080516
Takatalvi
Viimeviikolla oli
26 astetta lämpöä ja kuivaa. Siinä passasi loikoilla nurmella ja syödä
tippaleivän (munkin) loppuja.
Tänään ei ulkona olo houkuttele. Mittari kohosi kuuteen yön kahdesta asteesta.
Siihen vielä suihkusadetta niin
sisätilojen lämpö saa talvisen turvantunteen. Muutenkin ihanin kevät on ollut
ja mennyt. Hedelmäpuut karistavat
kukkiaan. Sireeni vielä jaksaa tuoksuttaa kukkiaan. Tulppaanit vetävät jo
voimaa takaisin mukulaan ja kukkalehdet
maatuvat. Peruna kuikistelee arasti mullanraosta mutta raparperi senkun voimistuu vaikka onkin joutunut antamaan
raaka-aineet kiisseliin ja kahteen piirakkaan. Alkuviikosta räksät
valittivat nälkäänsä mutta nyt on millä mällätä
kun madot nousevat pintaan hakemaan happea.
Tällä kalliolla katselen kurkia ja
joutsenia lammella.
20080502
Toukokuu
Hyvä keli. Lämpö.
Tälläisessa
maastossa on miellyttävää vaellella.
20080425
Mukava reissu
Olen ratojen tarkastaja syksyn Ruotrin
mestaruuksiin ja kävelen kyseisissä metsissä.
Viikon vaihteen reissulla näin monta kevään merkkiä.
Villisika perhe röhki vain kymmenen metrin päässä.
Pienin oli vain kissan kokoinen. Eräällä korpisuolla oli laulujoutsen- ja
kurkipari.
Aurinkoisessa rinteessä luikerteli käärme. Petäjäkankaalla istui ukkometso
mättäällä ja parinsadan metrin
päässä naarasmetso käveli kuusen juurella. Pienillä metsälampiloilla
ui vesilintuja. Silti koko metsä oli hiljainen.
Kotona kuuluu kova meteli kun linnut visertävät toinen toistaan kovemmin.
Varsinkin laulurastas kuuluu.
Aurinko paistaa ja lämpöä lähes kaksikymmentä. Sopiva keli istua ja tutkia
kirjaa.
Jonna voitti D10 sarjan ja seisoo korokkeella
20080407
Hyvää Kevättä
Allakkakin jo näyttää kevättä ja linnut alkaa viserreellä.
Lämpöä on sama kuin tammikuussa.
Joinakin päivinä kylläkin aurinko saa varjoisenkin
mittarin kipuamaan pitkälle toistakymmentä.
Madot ovat möyhineet maata koko talven joten nurmikko saapi
kasvaa ja vahvistua ennen ensi leikkausta.
Pääsiäisenä meillä oli ilo muutenkin kuin mämmin ja munien kanssa. Timon perhe koko pääsiäisen. Tiinan perhe
aattona. Sitten Jonna ja Heidi koko seuraavan viikon.
Siinä sitä tunsi itsensä nuoreksi neitien kanssa hypätessä.
Kun äiti ja isä Fors tulivat hakemaan tyttöjään, koko perhe kilpaili suuressa
kesäisessä Arosträffenissä.
Jonna voitti D10 sarjan eikä toisetkaan huonosti mennyt.
Kuva parvekkeelta
20080225
Naantalin kylpy
Naantalin matka oli sen verran ihmeellinen että en malttanut olla kertomata sinullekin. Matkat lokerossa.
Ihmeellinen on ilmakin. Tänään alkoi metereologinen
kevät Mälarin laaksossa.
Kaksi viikkoa on vuorokauden keskilämpö ollut yli nollan.
Tänään oli aurinkoista ja +10.
Isabelle löysi vähän lunta Lumiukkoa varten
20080217
Kesäkeli
Talven odotus loppuu ja kevään tulo on jo tosi. Seinän vierustassa kukkii
kevätkukat.
Puissa roikkuu riipukkeet (Mikä niiden nimi on? Lähetä
vastaus) Harakka lensi aamulla risu nokassa.
Aurinko paistaa ja maa on sula. Vesi lirkuttelee puroissa ja madot syövät
kompostia.
Viimekesäinen lanttu kasvaa vielä maassa. Ei ole välittänyt leudosta talvesta.
Katselin juuri TVstä kun hiihtelivät
Maailman cupia Tsekissä. Latu oli tehty lumen
sekaiseen hiekkaan. Mutta suunnistus kisoja on helppo järjesttää
kun voipi radat ja kartat valmistaa jo tammikuussa. Lähetä mielipiteesi ihan
ilmaiseksi.
Jari Matti Latvala matkalla voittoon
lumirallissa, Ruotsissa.
20080130
Liukas keli
Kyllä oli ilo hiihtää Harsassa. Lunta oli puoli metriä ja pakkasta 2-5 astetta
sekä pieni myötätuuli.
Samaan aikaan yli 400 hiihtäjää osallistui Harsa Ski
maratoniin. Hiihdin minäkin maratonin verran
mutta aikaa meni neljä päivää. Laavulla käristimme makkaroita ja katselimme
toisten hiihtoa.
Kotipiirissä onkin kesäistä. 5 astetta plussaa ja sula maa.
20080121
Hyvän Vuoden alku
Alkuun on päästy uudelle vuodelle. Nahka ruskea Afrikan matkasta (Lue lisää
Matkat sivulta).
Lumityöt on helppo tehdä. Routakin on sulanut ja vettä sataa. Kiertelin
aamupäivän metsässä.
Syksyn kuivuus on poissa ja suot ovat taas vetiset. Syöttelen muutaman päivän
lintuja ja rasvaan suksia.
Torstaina lähdemme Harsaan hiihtämään. Siellä on puoli metriä luonnon
lunta.