Vuosi 2007
20071222
Hyvää Joulua
Kaapit ovat täynnä Jouluruokia. On lanttulaatikkoa, kinkkua, silliä,
pipareita, perunaa, torttuja, maksalaatikkoa, karjalanpiirakoita, janssonia, makkaraa, juomaa, porkkanalaatikkoa, pullaa,
rosollia, leipää, aladoopia ja sen sellaista
pikkupurtavaa. Siitä vaan sitten syömään lasten ja lasten lasten
kanssa. Saattaa siihen vielä joutua lisäämään lihapullia ja prinssinmakkaroita
ellei uusimmalle sukupolvelle tulisi McDonalds
mieleen. Varsinkin karkit ja kiisselit ovat tarpeen vielä.
Katselin TVstä että naisten vyötärömitta on kasvanut 15cm sitten 90 luvun.
Kyllä siinä meidänkin kaikki mitat pursuvat ennenkuin
kaikki kaapit ovat tyhjinä meidän Kap Verdelle lähtiessä. On meillä kylläkin
tarjoilua eri ryhmille Uuden Vuoden päivään asti.
Yritähän sinäkin ähkiä niin että selviät Pääsiäiseen asti seuraaville
kesteille. Toivotaan vielä että saadaan paljon Joululahjoja ja saamme kuulla
oikeita Joululauluja. Joulupukki Joulupukki, Kun maas on hanki ja niin edelleen. Sitten vielä pieni
lenkkeily ja ruumis voipi paremmin kuin aikoihin.
Onnellista Uutta Vuotta
Isabelle
odottaa Joulupukkia
20071203
Joulukuu
Suurten odotusten kuukausi pääsi alkamaan vaikka vettä sataa ja maa on mustana.
Nurkissa jo alkaa kummallisia esineitä kasaantumaan.
Ne kun vielä paketoipi hienosti niin Joulupukki niitä
mielellään jakaa kilteille lapsille.
Oletko sinä ollut kiltti ja paketin arvoinen?
Viimeistään parin viikon päästä alkaa joulun tuoksut ihmastointikanavia
myöten saavuttaa naapurin nenän. Joulutortut voi tehdä jo nyt. Sitten lanttu- ja porkkanalaatikot sekä kinkku.
Karjalanpiirakat, karjalanpaisti ja janssoni tehdään
sitten aattona.
Sillit, rosollit, aladoopit ja lohet voi valmistaa
aaton aattona samoin kuin sekahedelmäkeiton.
Joulukuusi on haettava sulamaan ennen suursiivousta ja sisälle se tuodaan
siistille lattialle.
Hyvää Joulua ja Rauhallista mieltä.
Jonna
ja Heidi
20071106
Halloween
Halloweenia olen juhlinut puoli viikkoa Jonnan ja
Heidin kanssa. Yöpimeässä vaelsimme metsässä ja
grillasimme makkaraa. Päivisin suunnistimme metsissä. Luimme kirjoja, piirsimme
ja maalasimme toisiamme.
Välistä koristelimme kaakkua ja laitoimme ruokaa.
Tänään on Gustav Adolfin päivä. Hän oli ruotsalainen hulikaani
1600 luvulla joka meni mahtailemaan Sveitsiin
mutta kohtasikin parempansa siellä. Kait hänellä virtasi viikinkien veri
suonissa.
Joululahjakasa on alkanut kasvaa jo parilla kirjalla. Hyvä sitäkin ajatella
vaikka kukaan ei halua lahjaa
mutta aattona tulee kuitenkin paha mieli jos kukaan ei muista.
Vinkki: Viime jouluna meitä oli kuusi aikuista ja kolme lasta lahjojen
kimpussa.
Aikuiset hankkivat kaksi lahjaa jokainen. Ne laitettiin pöydälle. Heitettiin
noppaa. Hän joka sai isoimman luvun
sai ottaa yhden lahjan joltakin. Tällä tavoin jatkettiin monta kierrosta
ja lahjat vaihtoivat omistajaa.
Lopetimme kun kaikilla oli taas kaksi pakettia.
20071011
Eilen se sitten tapahtui, tämän syksyn ensi pakkanen. Ruskaa ehdittiin ihailla
pari viikkoa
mutta tänään herkimmät lehdet ovat jo maassa. Metsässäkin on enää karpalot
jäljellä.
Eilen keitin suuren kattilallisen hirvisoppaa joten tule syömään. Hyvää se on.
Ennen lumen tuloa suunnittelen metsissä ensi vuoden kisoja. 2x kansalliset ja
1x ruotsin mestaruus.
Kait minun on muutettava Vuokattiin jos he saavat vuoden 2013
maailmanmestaruudet.
20070910
Syksy tulee ja siihen totuttelu tuntuu hankalalta kun kuukausia on makaillut
aurinkotuolissa
kirja kourassa. Nyt kirjan sijalle täytyis ottaa
marjasanko. Viikonlopuksi on vahva ajatus tehdä niin.
Mennyt pyhän seutu kun meni maaottelua katsellessa.
Nyt olen saanut selville myös Arvid enoni vanhimpien lasten taustan. Sukupuu
vahvistuu. Tänään jo
tiedetään sukujuuret aina 1400 luvulle asti. Mielenkiintoinen tutkia millainen
maailma oli silloin.
Matkoille jo tekee mieli sillä Kap Verden matkaan on vielä kuukausia.
Kuvan kuumaisema on meidän ja valtatien välissä. Noin 50m halkaisijaltaa.
20070802
Kesä jatkuu
Joko loma loppuu ja työt alkaa? Vielä varmaan ehdit lukea meidän matkakertomuksen ympäri
Suomea.
Meillä vaapukka ja kantarelli varastot suurenevat joka kerta kun samoilen
metsissä.
Tänään söin hillojakin suolla. Karpaloita tulee hyvin mutta
sadonkorjuu usein unohtuu ennenkuin ne ovat kypsiä.
Lähetä kuviasi niin saan täydennettyä kertomusta. Myös sukukuvat ovat
tervetulleita.
20070725
Hyvää kesää
Take
60 v tunnelmissa.
Siinä se vaan sukulaisten ja tuttavien kanssa keskikesä mieluisasti vierähti.
Nyt aletaan taas harmaat hommat jotka kuluttaa ihmisen aikaa vain
vanhenemismielessä.
Yhdessä kuukaudessa ehtii vain hätäselti tavata joitakin ihmisiä koska he ovat ripoiteltu ympäri
Pohjolaa. Lasten kanssa oli taas mukava leikkiä. Mitä nuorempia sitä paremmin
meidän
ajatusmaailma sopi yhteen. Yhteenvetona totesin että
mitä nuorempi äiti sitä sopuisampi lapsi.
Matkakertomus Suomessa kasvaa "Matkat" sivulle kuvien kera.
Onnittelut vielä Jonnalle ja Heidille heidän hyvistä
suorituksista 5-päiväisillä.
Itse lähden metsään tekemään Arosträffenin 2008
ratoja, syksyn tekniikka ratoja ja
ensi vuoden Ruotsin mestaruus ratoja. Tämä viimeksi mainittu menee lähellä Mariefrediä
joten varatkaa yöpaikka.
20070620
Juhannus
Juhannus on meillä herttainen. Ennakkoa on otettu synkkäreiden vietossa.
Lauantaina vietimme Jonnan 9 vuotis juhlaa ja sunnuntaina Topin synkkäreitä.
Nyt olemme valmiit juhlimaan Taken 60 vuotispäivää. Stä juhlitaan
kesäkuulta aina
heinäkuulle asti.
Lämpö tekee tuloaan joka päivä ja öisin sataa. Keskiväivällä
auringonpaisteessa on kuumaa.
Silti olen paistanut monta raparperipiirakkaa. Nyt olen siihen tyytyväinen ja
laitan ohjeen sinulle.
Katso Ruoka sivulta.
Heidi opetti minulle nopean ja hyvän leivän teon. Katso ohje ja kokeile.
20070614
Lomareissu
Ensi kohteena on Hanko.
Sieltä Joensuuhun. Sitten Vuokattiin ja Sallan taakse
Karhutunturin maastoon.
Rovaniemeen tutustutaan ennen rajan ylitystä
Tuuli
ja Tuukka tyytyväisinä Topin kuvattavana.
Kesäkuu
Kesä oli kuumimmillaan (reilut 30 astetta) kun Tolkkiset tulivat käymään
sunnuntaina.
Eilen ennen heidän lähtöä oli villapaidat taas
suosiossa. Tänä aamuna märkä maa
ja 10 plussaa. Täytyy lomalle lähtiessä lastata autoon monen sorttista vaatetta.
Nisses
Ruotsin kansallispäivänä iso joukko katseli kun Nisses
tavaratalo paloi poroksi vaikka 15 paloautoa touhusi ympärillä.
Ilma oli mitä kaunein eikä parempaa ohjelmaa ollut tarjolla. Tämä oli kolmas
vuosi kun Ruotsi yritti viettää kansallispäivää.
Ei siitä nytkään mitään tullut, Suomen ja varsinkin Norjan juhliin verrattuna.
Norjassa sitä viettää joka sorkka.
Suomessa osa kansaa ja toiset katselevat kateellisina. Ruotsissa ei kukaan
tiedä kenen pitäisi viettää ja miten.
20070528
Heidi 7 vuotta
Aika kuluu ja kesän tulo keikkuu. Heidiä juhlittiin lauantaina Malmköpingissä markkinoiden yhteydessä.
Oli kaunis ja lämmin päivä. Eilen sunnuntaina leikin ulkona Isabellen kanssa
koko päivän.
Aurinko piti lämmön sopivana vähän yli 20 astetta. Tänään sataa 10 asteiseen
maahan.
Naiset vanhenevat vauhdilla. Jonna viettää 9 vuotis päivää kuukauden kuluttua.
Tiinan 40 vuotis juhlaa jo odotamme sillä se vietetään Cap
Verdellä. Siellä tavataa.
20070517
Sjyttende maj (17/5)
Norjan kansallisjuhlat vietimme Kongsvingessä ja Skarnesissa. Siinä samalla
tutustuimme Brommendalenin meijeriin. Kyllä
Norjalaisilla on juhlat koko kansalle.
Kaikki pukeutuvat parhaisiinsa. Paljon on kansallispukuista kansaa liikkeellä.
Muutama vuosi sitten olimme Oslossa 17/5 ja näimme sekä koimme mahtavat juhlat.
20070513
Euroviisut
Hurraa, Hurraa, Hurraa. Suomi teki sen taas ja järjesti Maailman parhaat kisat.
Serbian Marija Serifovic
lauloi Molitva
Serbia 268
Ukraina 235
Venäjä 207
Turkki 163
Bulgaria 157
Kyllä oikeat laulut olivat kärjessä. Itse äänestin
samat viisi voittajiksi. Näitä on hyvä kuunnella
ilman videota.
20070512
Takatalvi
Säätiedoittajat väittää että nyt on normaali
lämpötila vuodenaikaan verraten.
Minun nahka kertoo että nyt on kylmempää kuin kaksi kuukautta sitten.
Peruna on jo kuitenkin taimella kuten porkkana ja punajuuri. Muutama päivä
sitten rupesi satamaan
lähes kahden kuukauden tauon jälkeen. Kahdesti on nurmikkoa jo lyhennetty.
Kaikki paikat ovat vihreitä taikka muuten kukertavia.
Ensi viikolla on norjalaisilla 'sjuttende maj' 17/5 eli heidän kansallispäivä.
Me menemme sinne taas juhlimaan norjalaisten kaverien luo.
Ilmoita tulostasi.
Tälläiseltä
näyttää kaunis nurmikko
20070420
Hyvä kevät
Kevät on ollut kuiva ja lämmin lumen lähdön jälkeen. Nyt on lämpö lähellä
normaalia eli 10 astetta.
Parina päivänä on satanut ja luonto vastasi heti. Kaikki nurmikot ovat
vihreitä. Koivut hiirenkorvalla
niin että saapi leikata ruusut. Kasvimaahan
piilotin porkkanan, punajuuren, lantun, sipulin ja kesäkurpitsan.
Kolme perunaa vielä itää ikkunalaudalla yli viikonlopun.
Huomenna tapetoin Heidin kanssa hänen huonettaan.
Seuraava viikonloppu onkin pyhitetty 10-milalle. Se menee aika lähellä ja minä
olen tehnyt radat
perjantaiksi. Tule seuraamaan. Minä opastan.
Ensi viikolla taas lämpö nousee kahteenkymmeneen ja kesä alkaa kunnolla.
Tavataan.
20070405 Hyvää Pääsiäistä
Nyt vaan munat ja pensselit esiin ja maalaushommiin. Mämmiä ei saa unohtaa.
Sitten vähän silliä, perunaa ja lohta niin pääsiäisruoka on valmis. Jätä
reilusti aikaa
seurusteluun. Jos tunnet itsesi yksinäiseksi niin mene
naapuriin. Kaikki ovat tervetulleita
kaikkialle Pääsiäisenä. Take ja Leena matkustavat ulkomaalle.
Virpoi varpoi tuoreeks terveeks, vihta siun munat miun.
20070311
Makea talvi. Mitä on tapahtunut Suomen talviurheilulle.
Muutaman vuoden on saanut katsella toisten maiden tuloksia,
mutta nyt on Suomi kärjessä kaikkialla.
Virpi Kuitunen on suurin tähti Maailmassa,
mutta ei toisetkaan suomalaiset häpeäpallilla istu.
Jopa luistelussakin suomalaisia on kolme kahdenkymmenen
joukossa. Enempää en ehdi kirjoittaa sillä naisten kymppi alkaa TVssä.
Hyvää kevättä. Mauri Rauhala lähetä uusi osoitteesi minulle.
20070227
Suomi juhlii
Melkein joka aamu on saanut seista asennossa kun
maammelaulu on kajahtanut
Sapporon maailmanmestaruuksissa. Suomalaiset ovat rynnineet
laajalla rintamalla.
Manninen, Kuitunen, Roponen, Olli, Tallus, Ronkainen,
Koivuranta sekä moni muu
ovat tuoneet Suomen takaisin Maailman kartalle.
Viimeviikon vietimme Portugalissa ihan lumettomassa maassa. Ilmat olivat kuin
Suomessa
kesäkuussa. Lue matkakertomus "Matkat" sivilta.
20070129
Hyvää talvea
Lunta on maa tulvillaan. On ollut jo pari viikkoa. Onneksi pakkanen on auttanut
sisälläpysymistä.
Nyt alkaa mittari nousta lähelle nollaa. Kait sitä on sitten huomenna
aloitettava hiihtäminen.
Ensimmäinen kuukausi on nyt kulunut eläkeläisenä. Tuloksena tästä on kauhia ihmettely.
Miten sitä ennen ehti tehdä mitään. Nyt ainakin on ollut erilaista touhua ihan
riittämiin asti.
Tilasin eilen matkan Portugaliin että ei ihan mökkihöperöksi tule.
Ratamestarin töitä kasasin niin että niitä riittää koko talveksi ja kevääksi.
Huippuliikan radat Eskilstunassa 27/4 ovat koko
maailman eliitille.
Pääsiäis kisat 7-8/4 E18 tien varressa kerää yli
tuhat suunnistajaa.
Kahden viikon päästä olevat VikingMemorial
on vain kova kuntoisille.
Tule mukaan. Kaikki kisat ovat näkemisen arvoiset.
20070108
Hyvää Uutta Vuotta
Siinä se vaan lähti
taas yksi uusi vuosi käyntiin. Eikä se sen vaikeampaa tarvitsisi olla
kuin tiistaista keskiviikkoon keskellä syyskuuta. Mutta me ihmiset haluamme
aiheuttaa
itsellemme "päänvaivaa".
Minä, Sofia ja kaksi muuta paria ajeltiin 300km päähän hiihtoleirille. (Tosin
ilman suksia).
Kävelimme eri grillipaikkojen väliä makkarareppu selässä ja nautimme luonnosta
ja