Vuosi 2006
20061222
Hyvää Joulua
Joulua on odoteltu niikuin joka vuosi lapsesta asti.
Se odotus on aina
jännittävintä. Minulla on samanaikaisesti ollut kaksi eri kohdetta.
Olen Joulun odotuksen rinnalla odottanut myös eläkepäiviä.
Nyt sekin odotus loppuu Joulun aikaan joten mieli on tosi korkealla.
Ensimäinen työ eläkeläisenä tulee olemaan ISON
postilaatikon asentaminen.
Sitten ei tarvitse joka päivä, eikä edes joka viikko olla tyhjentämässä sitä.
Nyt vaan matkakohteita etsimään.
20061208
Itsenäinen
Suomi
Pressa piti taas mahtavat kinkerit torpassaan. Sitä telkkarista katsellessa minäkin Sofian kanssa innostuimme
nauttimaan aitoa suomalaista ruokaa. Lanttulaatikkoa mikroon
ja siitä vaan osalliseksi juhliin. Lanttulaatikko on se aidoin Suomi
ruoka. Siitä saa nautinnon vain suomalainen. Huomen illalla meillä on
pikkujoulu muutamille ruotsalaisille. Tarjoamme suomalaista jouluruokaa
50-luvulta. siinä on kalaa (silli on kala), kinkkua, lanttulaatikkoa ja
luumukiisseliä.
Jouluksi menemme Tiinan perheen luo. Siellä tyttöjen suurin jouluherkku on
juuri se silli. Sitä ainakin Heidi nauttii useita annoksia. Jonna syö vähän
muutakin. Isabelle tulee myös sinne venhempiensa
kanssa. Siinä sitten lahjapaperit rapisee.
Hyvää Pikku
Joulua.
20061108
Iloinen syysloma
Koko viime viikon olin lomalla töistä ja leikin lasten lapsieni kanssa.
Jonnan ja Heidin hain Sofian kanssa jo sunnuntaina ja meillä oli hauskaa koko
viikko 44.
Joka päivä jonkinlainen retki. Usein kävelimme suurien
kauppahallien läpi kun oli tuulisempi ilma.
Myös tikkumakkarat käristettiin metsä vaelluksella. Halloween juhlaa vietimme
joka päivä ja
koristelimme talon sekä itsemme. Palapeliä kasailimme, muumin touhuja
seurailimme,
piirsimme ja laskimme sekä luimme. Perjantai iltana
yhtyi Isabelle joukkoon ja vanhempi väki
sai tulla toimeen yksistään kun kolme tyttöä pääsi leikin makuun. Tosin
Gunillalla ja Timolla
oli vaikeuksia päästää lapsensa vapaaksi. Paljon helpommin se onnistui Tiinalta
ja Peteriltä
kun he tulivat hakemaan tyttöjään lauantaina.
Siinä leikkien ohessa scannasin
vanhoja kuvia tietokoneelle.Oheisessa
kuvassa seison keskellä toisten perheemme jäsenten kanssa vuonna 1952
Mustallakivellä. Lisää kuvia näet Valokuvat / Foto nappulasta.
Tässä Aini
syntymäpäivällään 2006.
20061018
Ainin synkkärit
Niin siitä vaan tuli tosi ja minä lensin Sofian kanssa Joensuuhun Ainin
syntymäpäivää viettämään.
Nopeasti se matka taittui. Ensin tunti Arlandaan, sitten
toinen Helsinkiin ja kolmas tunti Joensuuhun.
Ensin lomailimme Toini siskon ja hänen miehensä Eskon kestityksessä että
mahanahka saisi sopivan
joustavuuden. Sitten ryntäsimme Ainin (hänkin minun sisko) juhliin. Sukulaisia
oli tupa täynnä.
Vaikka kaikki eivät pälpättäneetkään kuin karjalaiset
niin silti jäi paljon asioita keskustelematta.
Sarilta ja Eerolta aioin kysyä mistä he alkoivat matematiikan yliopistossa. Oliko se integraalit vai
kertolasku. Oskari ja Olli eivät ehtineet kertoa paljonkaan heihän opinnoistaa. Emma juhli
samalla
omia 14-vuotis synkkäreitä ja esitteli omaa suunnittelemaansa mekkoa joka oli
jo valmis hartioihin saakka.
Kiitos ilosesta seurasta!
Aaah, herkullinen
Lanttukukko!!
20061007
Juhla tunnelmaa
Pitkä kesä on mennyt syksynkin päälle. Vieläkin on
15 astetta plussaa päivisin
eikä monesti mene alle kummenen öisinkään. Pari
kuukautta sitten vietimme Isabellen 2 vuotis päivää.
Ensi viikolla olemme viettämässä Ainin 76 vuotis päivää. Siihen välille mahtuu
meidän koko suku.
Eniten juhlitaa kolmannen sukupolven kasvatteja. Tällä viikolla Ilkka ja ensi viikolla Emma. Monet
ensimäisen ja varsinkin toisen polven sukulaiset
antavat synkkäreiden mennä ohi huomaamattomasti.
Aivankuin tällä tapaa välttyisi siltä kauhealta
vanhentumiselta. Itse olen synkkäreiden puolustaja.
Niissä on mahdollisuus tavata sukulaisia ja tuttavia joita muuten harvoin
tapaa.
Järjestä omat juhlat. Niin pienet kuin suuretkin ovat ystäviesi mieleen. Kirjaa
allakkaan varalta
jo kaikki ensi vuoden juhlat että ei tarvitse etsiä tekosyitä pysyä poissa.
Juhlissa tavataa.
Isabelle puhalsi kaksi kynttilää
20060913
Katsele vaikka kuvia
Itämeren ympärimatkaan olen
liittänyt myös kuvat. Katsele Matkat sivulta.
Testi on vaan ruotsiksi koska et ole muuta halunnut.
Tänäänkin makailin aurinkotuolissa ja luin dekkaria ylipitkällä ruokatunnilla.
Koko viikoksi on vielä kesää luvassa noin 24 asteen voimalla.
On kuin makaisi Rodoksella. Ympäristö on kylläkin vihreämpää parin viikon
sadekuurin jälkeen.
Sienetkin innostuivat lämpimästä sateesta ja meinaavat tulla jo tontille.
Keräähän vielä puolukoita talven varalle.
Suomalaiset Hoffrénit ja Kansteet MM huutojoukoissa
Tanskassa
20060830
Syksykylmien iloksi olen suunnitellut uuden ruuan,
Patahärkä, jonka löydät ruoka osastolta.
Lauantaina kävimme poimimassa 8 litraa mustikoita ja 10 litraa puolukoita.
Mustikat olivat
vielä hyvässä kunnossa vaikka lehdet alkoivatkin jo varista. Puolukat saavat
vielä kypsyä lisää
sillä moni marja oli vielä vaalea. Sienetkin kasvavat taas kun ovat saaneet
kosteutta.
Nurmikko rehahti sateiden jälkeen vehreäksi ja
leikattavaksi. Lämpöä on tänään 22 astetta
ja aurinkoista. Tosi hyvä kesä vann jatkuu.
20060823
Työt on taas alkaneet ja lomat loppuneet. Myös sateet
alkoivat joten on suojaisaa istua sisällä.
Marjat ja sienet valkaavat taas kasvaa joten
viikonlopuksi vaan metsään. Viimekesän satoa on
vielä vähän jäljellä ettei tarvitse ilman ravintoa olla.
Nyt vaan suunnittelemaan uusia matkoja. Itse matkat
menevät joutuisasti mutta suunnittelut ja
jälkimuistelmat pitävät mielen matkalla kauan.
Jani ja Sofia onnellisina
20060814
Nyt on Itämeren ympäri
matka tehty ja MM kisat Tanskassa tutkittu. Hyvin matka meni ja
monta kokemusta jäi
mieleen. Olen kirjoittanut Kymmen sivuisen
kertomuksen mutta se on
ruotsiksi. Myös lyhyt
kilpailu analyysi löytyy ruotsiksi. Jos haluat koko
jutun niin sano vain
niin lähetän.
Yläkuvassa Sofia iloitsee pitkän matkan maailmanmestarin Jani Lakasen kanssa.
Sofia on jo töissä
mutta minulla on vielä tämä viikko lomaa. Keskiviikko aamuna haen
Jonnan
ja Heidin kaverikseni.
Lauantaina tulevat sitten loputkin Tiinan perheestä. Timo
perheineen tulee myös
viikon lopuksi ja vietämme Isabellen synkkäreitä. 2v.
Heidi maaottelu tunnelmissa
Isa syö porkkanaa Ukin
kanssa.
20060717
Kesäjuhla
Meillä oli viikon
mittainen kesäjuhla kun Jonna ja Heidi olivat Mummolassa.
Isabellekin vietti pari päivää seurassamme. Lämpötila
oli suotuisa ulkoilua ja
ulkoleikkejä varten. Yksi päivä vierähti Eskilstunan Parken
Zoossa. Siellä on
eläintarha ja tivoli sekä teatteri. Yhtenä päivänä olimme rannalla ja muina
päivinä
omaa swimming poolia. Monena päivänä retkeilimme ja
leikimme metsässä.
Muumin DVD pyöri useamman kerran ympäri. Satuja luettiin lukemattomia tunteja.
Muumi ja Bamse olivat suosikit. Hyvä mieli jäi kaikille ja eroaminen oli
vaikeaa.
Kun olemme syönyt ruantähteet
niin lähdemme kiertämään Itämertä maita pitkin.
Jonna ja Heidi köllivät Mummolassa.
20060707
Hyvä kesä
Nyt on kesä mitä
hempeimmillään. Ei edes varjopaikoissa tarvitse värjöitellä
sillä
sielläkin on 31 astetta plussan puolella. Vesi maistaa tavallista paremmalta ja
ei
jätskikään ole väkinäistä syötävää. Parin tunnin
päästä jään minäkin lomaa viettämään.
Sitten tulen vielä syyskuuksi töihin ennen lopullista lomaa. Ensi viikon vietän
Jonnan ja
Heidin (lapsenlapset) kanssa leikkien. Hekin alkavat olla jo poissa hiekkalaalikosta
ja etsiä muita huveja kun ovat jo 6 ja 8 vuotta.
Mansikat ovat kypsiä ja yksi laatikko pakasteessa täytetty.
Minun synkkäreillä syömme viimeiset perunat omasta
maasta.
Sen jälkeen taas on turvauduttava kaupan pottuihin.
Iloista ja lämmintä kesää toivon myös sinulle. Nähdään ja kuullaan.
Sofia ja Aino kesäterässä
20060618
Hyvä loma.
Nyt on yksi viikko lomaa vietetty ja nahka on kuin olis maannut Kreikan
saarella.
Ennen lomaa ehdimme käydä Arjan synkkäreillä
Hangossa. Siellä maha pullistui
niin että pahaa tekee. Tolkkiset Vuokatista vierailivat menneellä viikolla ja
tuskailivat
ilmanvaihdosta kylmästä Vuokatista helteiseen Västeråsiin. Yläkuvassa
Sofia ja Aino
iloisena onnistuneen shoppailun johdosta. Huomenna pistäydyn töissä ja
tiistaina aloitan
taas työt pariksi viikoksi. Viikko 28 leikin Jonnan ja Heidin kanssa. He
tulevat tänne
myös viikoksi 33. Siinä välillä kierrämme Itämeren ympäri.
Nyt nautitaan lämmöstä.
20060519
Jos ihmettelet minne on vanhat uutiset kadonneet niin
kuikista Arkistoon.
Jos olet Puokukkahutun ystävä niin
ohjeen löydät Ruoka osastolta.
Jos olet auringon palvoja niin saat odottaa hetkisen.
Ensin täytyy nurmikot
kastua kunnolla ja juhannusperunat ruveta kukkimaan.
Jos tykkäät kouluvuoden lopettajaisista niin niitä
riittää lähi kuukauden aikana.
Jonna on ahertanut ensi luokkansa läpi mikä merkitsee että minä olen tullut
8 vuotta vanhemmaksi sitten hänen syntymän.
20060510
Aikoihin eletty
Muutaman päivän lämpö aalto teki ihmeitä
aikaan. Nurmikko on haravoitu ja
lanniotettu sekä pisimmät korret leikattu. Peruna on
taimella, porkkanat ja punajuuret mullassa,
ruusut leikattu koska koivut ovat hiirenkorvalla, puutarhakalusteet
paikoillaan, ensi grillaus suoritettu,
vanhat romut viety kaatopaikalle. Nyt odotetaan loppuviikon sateita ja kylmää
ilmaa niin että pääsee
noitumaan alitiusia kesäsateita. (Yläkuvassa
värjötetään tiomilassa reilu viikko sitten).
20060505
Lämmin
kesä
Siinä se vaan aika rientää ja vuodenajat
vaihtuu. Viime viikolla kävelin ulkona lämpöpuvussa ja
tänään söin lounasta ulkoteranssilla lyhythihaisessa.
Puutarhatyöt on nyt tähtävä ennenkuin
takatalvi yllättää. Kesämatkaa tässä yksin suunnittelen. Jos aloittas Jukolasta ja lopettas
kahden viikon päästä niin vielä ehtis Jonnan ja
omille synkkäreille. Mieli teki Arjan synkkäreille
mutta samoina aikoina koulutan ratamestareita ja juhlin Heidiä. Kerro mitä
tehdä.
20060529 Tässä värjöttelemme
10-milassa Hallsbergissa. Kuvassa
Sofia, Topi ja Pekka. Pekka ja Helena Kanste tulivat Vuokatista
katsomaan tyttärensä Katrin juoksua. Samalla he vierailivat meillä
Västeråsissa.
20060427
Sima
Me olemme jo menossa Vapussa vaikka vasta olikin talvi. Sima täytyy valmistaa
sillä
nopealla menetelmällä että rusinat nesteeseen ja vähän ravistelua ja juoma
lasiin.
Tippaleivät vielä ehtii
valmistaa jos lämmittää maissiöljyä ja ruiskuttaa siihen taikinaa.
Meille tulee suomalaisia, Pekka ja Helena Kanste Vuokatista, ja tietenkin
heille tarjotaan
perusruotsalaisia ruokia eikä niihin kuulu sima vaan lättöl.
Lauantaina aina sunnuntaiaamuun asti menee vuotuinen 10-mila suunnistus viesti.
Siellä seistään paikanpäällä niin kauan kuin kintut kantaa ja sitten loppua
seurataan
tietsikasta tai TVstä. TV lähettää 11 tuntia suorana.
Säätila: Lämpöä 15 astetta ja aurinkoista. Yölläkään
ei enää mene miinukselle.
Lumet ovat vetenä ja vedet haihtuneet ihmaan sekä
virranneet meriin.
20060410
Hyvää Pääsiäistä
Kevät on täällä. Yöllä nolla ja
päivällä pilvistä riippuen
joko kuusi tai kuusitoista astetta. Seinän vieressä jo
hätäisimmät kevätkukat ovat pulpahtaneet kukkaan.
Linnut rakentaa pesiä niin että oksat notkuu. Pienet
vesisateet liottavat lumikasoja jotka ovat vielä paikoin
aika paksut. Vielä muutama päivä ja viimeisetkin ladut
ovat menneet kohisten järvien kautta meriin.
Nyt ne pääsiäismummot alkaa luudalla lennellä ja kahvipannua kolistella. Eilen
kävin
talomessuilla Heidin kanssa ja me keräsimme siellä kakkia pääsiäismuniin.
Kananmunat
maalataan ja mämmit ostetaan. Pajunkissat ja koivun varvat
kävi Isabelle laittamassa
kuntoon jo pari viikkoa sitten. Jonna laittoi linnunpesät. Joten
makoisaa pääsiäistä kaikille.
20060315
Neuvottelut
Olen viimesyksystä asti jutellut että
eläkkeelle haluttaisi.
Nyt se on sitten selvää että lokakuun alusta olen vapaaherra. Kevään ja kesän
aikana pidän
useita lomia että tottuisin uuteen elämän tyyliin. Tämä meinaa taas sitä että
jatkossa saavat
sukulaiset ja tuttavat olla varovaisempia kutsumaan kylään.
Ruoka osastolle tein marjakaakun ohjeen jos tulee
yllätysvieraita.
20060226
Hiihtoloma
Viikko 8 oli leikki ja hiihto viikko. Jonna joka on jo eka
luokalla oli hiihtolomalla.
Myös Heidi ja Isabelle lomailivat Mummolassa. Lunta on ollut aika hyvin koko
talven ja nytkin on isot lumivallit. Minäkin (Topi) otin koko viikon kesälomaa
että ehti kunnolla leikkimään.
Kevään ja kesän aikana yritän pitää lomaa tavallista enemmän että totun
eläkeläisen
oloihin. Lokakuun alusta on luvassa vapaaherran ajat. Yritin puhua itseni
vapaaksi jo
kesäksi mutta toivoivat että opettaisin uuden miehen ensiksi.
Jonna ja Isabelle sohvalla.
Yläkuvassa Heidi hiihtämässä.
20060122
Pakkanen
Pakkanen paukkuu nurkissa ja huura kaunistaa maisemat.
Aamulla ulkomittari
näytti -20 mutta onneksi sisäällä oli reilut 20
plussaa. Suomi on ollut kylmempi.
Siellä on ollut -30 ja Venäjällä vielä 10 astetta lisää siihen eli -40.
Hätäisemmät
jo alkavat haaveilla kevään lämmöstä mutta moni nauttii hiihtokeleistä niinkuin
yllä oleva hiihtäjä. Siinä Sofia höyryää Harsan maastossa.
20060116
Terveiset
lumisesta tunturista. Sofian
kanssa (sekä kaksi muuta paria) olimme
Harsassa hiihtämässä loppiaisena. Latuja oli niin paljon että hyvin sopi
joukkoon.
Kuva alhaalla ja yllä ovat samoihin aikoihin otettuja mutta ei kylmästä
Pohjolasta
vaan lämpimästä kaukoidästä (Kambodja
ja Taimaa). Seuraavaksi laitan lumisen
kuvan. Kummassakin on oma viehätyksensä.
20060104
Ensi
vuosi
Nyt sitä ollaan siinä ensi vuonna vaikka ei
siinä kauan mene kun olemme tuttavoitunut vuoden
kanssa ja nimitämme sitä täksi vuodeksi. Kuitenkin vuonna
2005 huomasin että minun 'Urheilu' sivu ei saanut suosiota joten olen muuttnut sen 'Ruoka' sivuksi. Se antaa toivottavasti
enempi nautintoa kuin itsensä urheiluttaminen. Nyt on mahdollisuus istua soffalla television äärellä, katsoa kun toiset rehkivät ja
itse syödä lämpimiä Pyörösiä.
Hyvää jatkoa
Uudelle Vuodelle.