Tervetuloa    Toivo Hoffrén     Orientering

 

 

Koti

Suku

Matkat Resor

Ruoka

Kirjoitus 

 

Otsikoiden kautta pääset itse asiaan.
Ilman ennakkovaroitusta teen muutoksia ja lisäyksiä sivuillani.

Webmaster: Toivo Hoffrén

 

Uutiset

       

  2012-04-26

  Viro eli Eesti

Vaikka matkasta ei tullut mitään, siitä tuli matka kuitenkin. Tilasin kylpylämatkan Tallinaan niin lähellä lähtöaikaa, että siitä tulikin risteily. Näin jälkikäteen ajatellen se olikin vain hyvä, sillä yhdessä päivässä ehdimme kierrellä Tallinaa ristiin rastiin. Laivalla uimme, saunoimme ja istuimme poreissa, joten sekin himo tuli tyydytetyksi.

Laivalla, Baltic Queen, keskityimme ruokailuun. Menomatkalla paistoimme itse ruokamme kuuman kiven päällä. Tulomatkalla söimme Maailman pienimmän annoksen ensimmäisenä neljästä annoksesta.

            

  1. Grillattu tomaatin ja sipulin lohko. 2. Hummeri oliivirouheella. 3. Metsäpeuran sisäfilee juureksilla. 4. Tyrninmarjoja ja mössö.

 

Luultavasti ykkönen tarjoiltiin, koska kakkonen oli joko pakasteessa tai meressä. Kakkonen näyttää pieneltä, koska lautanen on tarjottimen kokoinen. Kolmonen oli paras mahdollinen. Kokki varmaan keskittyi tähän, sillä kaksi ”alkupalaa” olivat ??. Nelonen oli annoksista suurin. Siinä tökötti keskellä jokin hyytelö möykky ja ympärillä tyrnin marjoja.

Vaikka laivaan mahtuu lähes 3000 matkustajaa, niin tässä ravintolassa oli meitä vain neljässä pöydässä.

Pikkuhiljaa siirryimme, pienen lukuhetken jälkeen, katsomaan keskiyön kuumaa Etelä Amerikkalaista esitystä ”Munanvispauskoneet”.

 

2012-04-01

   Aprillii

Tämä kertomus on tosi, vaikka kirjoitankin huhtikuun ensimmäisenä päivänä. Kaksi viikkoa olemme viettäneet opiskelua Emman kanssa. Aineita on ollut: Ruotsin kieli, talouden hoito, aloitekyky, historia, ihmistuntemus ja uteliaisuus uuteen.

Laivamatka yhdessä ja yksin. Elämä ruotsalaisessa perheessä. Urheiluperheen arki ja harjoitukset. Matka 60–80 luvulle. Ruokailu erilaisissa ravintoloissa. Illalliskutsut ja niiden järjestely (ruotsinkieliset vieraat). Talouden hoito ja siivous. Leipominen, karjalanpiirakat, lätyt ja pullat. Ulkoterassin kesäkuntoon laitto ja kahvittelu siellä (+17 astetta).

Turistina kiertelimme Eskilstunassa, Västeråsissa, Tukholmassa ja metsässä. Paljon kulutimme aikaa shoppaillessa ja kauppakeskuksissa maleksien.

Toivottavasti tämä uusi kokemus, koulutus ja työ auttavat tulevaisuudessa.

Koko ajan oli kesä, lämmin ja aurinkoa. Nyt on taas normaalia nollaa ja vilua. Mutta pian on oikea kesä.

  

 

2012-03-19

Kala se on kuhakin

Parin viikon reissu Suomessa, lumisessa talvessa. Västeråsista läksimme lumettomasta maasta. Suomi oli lumenpeitossa eteläisintä rantaa myöten. Aloitimme reissun varovasti Imatran uudessa kylpylässä. Kaksi vuorokautta siellä teki meistä putipuhtaat. Matka jatkui Joensuun poliisilaitokselle, jossa tilasimme passit. Reissun kääntöpiste oli Vuokatti, jossa istuimme pilkillä, hiihdimme ja ajelimme hevosilla. Passien toimitus aika oli viikko. Vietimme loppupäivät siskojeni luona muistellen menneitä. Paluumatkalla otimme Emman mukaamme Ruotsiin. Siskoni Aini on Emman mummo. Nyt on Emma pikkuserkkujensa luona opettelemassa ruotsia.

     

 

 2012-02-26

Kirjakierros

Talven lumet oli ja meni. Pari viikkoa sitä lystiä kesti. Eläkeläisen rauhassa kirjojen lukeminen on ajanvietettä. Monesti on jarrutettava ja lähdettävä liikkeelle. Mutta kuitenkin yksi kirja ei riitä viikoksi. Luen kolmea kirjaa kerralla. Yhtä makuuhuoneessa, yhtä olohuoneessa ja yhtä vierashuoneessa.

Luetut kirjat vaihdan lukemattomiin. Paljon kirjoja lainaan sukulaisilta ja tuttavilta. Aloitin tämän ’urakalla’ lukemisen vuonna 2007, kun jäin eläkkeelle. Sitä ennen luin vain tietokirjallisuutta.

Pieni hyllyni täyttyy luetuista ja vaihdan ne sinun kanssa lukemattomiin. Kierrätystä.

Minut tapaa pienen kirjapussin kanssa:

2012-03-05 Holiday Club Saimaa

2012-03-09 Vuokatti

2012-03-14 Joensuu

Yhteystieto vinkki: FB, Google, jne.

 

  2012-02-10

Hiihtoloma

Tammikuun viimeinen viikonvaihde meni taas Harsan metsissä hiihdellessä. Meitä on kolme pariskoa, jotka olemme kierrelleet Eurooppaa ristiin rastiin yhdessä. Tämäkin Harsan reissu taisi olla jo kymmenes hiihtoreissu. Muut reissut ovat olleet suunnistus voittoisia. Nykyisin tärkeintä on yhdessä olo ja urheilu jäävät joka vuosi vähemmälle ja vähemmälle.

Matkalla Harsaan pysähdymme aina Ockelbossa kahville. Tämä on pieni kylä metsän keskellä, josta Victorian mies Daniel on kotoisin. Me tosi aloimme kyläillä kahvilassa jo ennen hänen kuuluisaksi tuloaan.

Harsassa oli 60cm lunta ja 80km avattuja latuja. Vaikka me valitsemmekin helpoimpia latuja, niin ylämäet tuntuvat jyrkiltä ja pitkiltä. Ihmetyttää miten jaksoin tässä samassa maastossa kilpailla nuorempana hiihtosuunnistusta ja jopa voittaa kisoja. Jotenkin kait se maasto on kupruillut ja mäet päässeet kasvamaan.

Lauantaina meni hiihtokilpailu ”Harsa maraton”, jossa oli yli 400 hiihtäjää. Me istuimme puolivälin laavulla ja grillasimme makkaraa.

Iltaisin laitoimme vuorotellen toinen toistaan maukkaampia ruokia, joita sitten söimme koko illan. Meidän ruuanlaitosta onkin tullut tärkeämpi kilpailu, kun hiihdosta. Täällä maistuu sauna päivittäin myös ruotsalaisille, vaikka eivät kotonaan kylve kuin pari kertaa vuodessa.

Me olemme: Sofia ja Toivo, Lena ja Lars, Birgitta ja Hans-Erik.  Terveiset meiltä teille ja hyvää talvea.

 

2012-01-22

Tämä vuosi

Tämäkin vuosi on hyvää vauhtia kulumassa. Kun vuodenvaihteen raketit oli ammuttu, siirryimme me kaksi vanhusta kanataloon yöksi (kuva). Olimme koko suuri perhe Tiinan perheen luona tätä vuotta vastaanottamassa. Illalla vielä joulupukkikin kävi viimeisiä lahjojaan jakamassa. Vahinko vaan, kun Heidi sattui juuri silloin olemaan kanataloa lämmittämässä.

Kuten kuvasta näkyy, maassa oli vain vähän huurua, mutta ei lunta. Sellaisena on talvi sitten jatkunut. Nyt on maa valkoisena sentin lumikerroksen ansiosta.

Tulevalla viikolla matkustamme Harsaan. Siellä on 60cm lunta ja 80km hyviä latuja. Sitten onkin aika suunnitella seuraava matka Suomen itäreunaan. Kuitenkin kylpyläloma mahtuu johonkin väliin, sillä Sofia sai sellaisen joululahjaksi.

Hyvää talvea sinulle!

 

 

20111222

Rauhallista Joulua ja Onnekasta Uutta Vuotta

Joulun tunnelmaa saimme alkuviikosta, kun lunta satoi parina päivänä. Samalla aloitimme talvilintujen syötön heidän uudessa talossa. Kyllä se vaan parit lanttulaatikot vastaa joulumielen kohottajana, kun maa ja puut ovat lumen peitossa.

On me silti jouluntunnelmaa kohotettu kaikenlaisilla jouluruuilla, joita olemme pari viikkoa laitelleet. Olen mukana FB ryhmässä ”Juureni kauniissa Karjalassa” ja siellä yli 3000 jäsentä kertoo kaikesta hyvästä, mitä oli Karjalassa. Jos ne ruuat laittaa tärkeysjärjestykseen niin näin: Karjalanpiirakka, kinkku, lanttulaatikko, joulupuuro, joulutähdet, karjalanpaisti, kala, piparit, porkkanalaatikko ja sekahedelmäkeitto.

Kukaan ei ole maininnut edes puolella sanalla näitä: Leikkeleet, aladobit, punakaalit, rosollit, kylkiluut, prinssin makkarat ja lihapullat. Sen sijaan imelletty perunalaatikko, joka on tullut Hämeestä, oli monen mielestä hyvää.

Meillä on neljä ”jouluaattoa”. Aattona me vanhukset kahdestaan. Joulupäivänä Tiinan perheen kanssa. Tapaninpäivänä kavereiden kesken. Uutena vuotena Timon perheen kanssa. Siis on mahdollisuus saada paljon joululahjoja, vaikka moni sanoisikin, että yhdessäolo on tärkeintä.

Ollaan kilttejä ympäri vuoden. Kohta alkaa ihan upouusi vuosi. Joulu, joulu tullut on, juhla armahainen, siitä riemu verraton, ilo autuainen.

 

20111207 

Itsenäinen

Eilen taas saimme istua TVn ääressä ja saada perustietoa juoruamiseen. Presidentti sai hymyillä ja tanssia. Toivottavasti Presidentti saa olla jatkossakin Suomen pää. Ja mikä parasta, niin kaksi suunnistajaa oli illan kaunottaria. Anni-Maija Fincke ja Minna Kauppi, sekä heidän kuuluisat miehensä Jarkko Huovila ja Pasi Ikonen. Hyvin pärjäsivät myös Merja Rantanen ja Kaisa Mäkäräinen.

Meillä taas ovat omat huvit. Puzzelia olemme ahertaneet jo kuukauden. Noin 2000 palaa on paikallaan ja kiinnostus on jäljellä. Eilen satoi ensi lumen ja muutama miinus on mittarissa. Ennen sitä kiertelimme metsässä pari kertaa viikossa. Viime viikolla vielä sattui näköpiiriin muutama hyvä kantarelli (keltainen). Mutta nyt on siirrytty talveen.
Joulukoristeita levittelemme ympäri huoneita ja koe-eriä joulutortuista syömme.

HYVÄÄ JOULUA

 

 20111105

Halloween

Halloween sattui sopivasti koululaisten syysloman ajaksi. Jonna ja Heidi tulivat tänne. Meillä oli monenlaista ohjelmaa. Teimme suunnistus harjoitusta. Kävimme shoppailemassa. Tytöt leipoivat karjalanpiirakoita ja muffinsseja. Halloween iltana Jonna ja Heidi kiertelivät naapureita säikyttelemässä ja saivat sangollisen karkkia. Aika meni nopeasti ja paljon jäi vielä tekemättä.

Nyt taas käymme tutuilla kävelylenkeillä ja istumme lukemassa. Alkuviikosta aloitimme porukalla puzzelin teon, kun tytöt olivat vielä täällä. Siinä on 5000 palaa ja tällä vauhdilla se tulee valmiiksi vuonna 2025.

 

20111017

Turkin sulttaani

 Ei siellä mitään sulttaania näkynyt. Eikä löytynyt turkinrapinoita eikä turkin hihoja. Mutta kyllä siellä niin paljon hyvää löytyi, että sinuakin yllytän aurinko ja antiikki matkalle Turkkiin. Heillä on jopa oma maukas kahvinsa. Moni heistä elää turisteja palvellen. Yksi meidän ravintolan palvelija kertoi tekevänsä töitä joka päivä aamusta yö kahteen puolen vuoden ajan. Toisen puoli vuotta elää kotona vaimonsa ja lastensa kanssa. Niinkin voi tehdä, kun on vapaa maa.

Kotona odottikin syksy. Päivällä lämpö nousi yhdeksään asteeseen ja viime yönä laski melkein nollaan. Kait tästä on ryhdistäydyttävä ja mentävä suppilovahverometsään piirtämään karttaa. Lauantai menikin uusien ratamestareiden koulutukseen. Mutta hyvän asian puolesta on helppo touhuta.

 

 20110922

  Leikkikaverit

Kävimme Suomessa historian tutkimusmatkalla, tupaantuliaismatkalla, koirankusetusmatkalla, leikkimatkalla, siniverisen katselumatkalla, hyvien ystävien tapaamismatkalla ja laivamatkalla. Rantauduimme Helsinkiin ja nousimme laivaan Turussa. Kuljimme samoja teitä kuin aateliset, kirkolliset, kuninkaalliset ja muut sukupuuttoon kuolleet Kaari Utrion kirjoissa. Tapasimme vain meistä nuorempia parin sukupolven ajalta tulevaisuuteen.

Lue matkakertomus!

Kotiin palattuamme syksy, sateet ja sienet kertovat vuodenajasta. Viikonlopulla Mummo täyttää monia vuosia ja sitä juhlimaan saapuu ainakin Isabelle Göteborgista. Siinä ohessa kunnostan yhden kartan ja teen muutaman radan.

Ensi viikolla sitten pakataan uikkarit laukkuun ja Turkin rannalle aurinkoa palvomaan. Toivottavasti Suomessa pullistunut maha tasoittuu sitä ennen, että saa taas nauttia turkinpippurista.

Hyvää syksyä!

 

  20110906

  Vihreä sota

Leikkasin eilen taas nurmikon ja ihailin tulosta. Vihreä tasainen matto levittäytyi ilman aukkoja tai vieraita kasveja. Tuomitsin nurmikkoni yksimielisesti koko seudun parhaaksi. Harkinnassa oli jopa julistaminen koko Pohjolan parhaaksi. Hyvä näinkin, ajattelin ja lähdin iltakävelylle. Siinä pyörätietä taivaltaessani naapurien ohi, aloin kuikkia heidän nurmikon laatua. Vihreää. Vihreää. Vihreää. No, mistä moinen vihreys noillakin paukapäillä, jotka vain laiskottelevat, eivätkä rikkaa ristiin laita koko kesänä.

Aloin tehdä laskelmia ja palasin historiassa kesän eri vaiheisiin. Sadetta keväällä, lämpöä jo aikaisin ennen kesää, sadetta ja vihreää, aurinkoa ja mansikoita, yö lämpöä, sadetta ja sieniä, aurinkoa ja rusketusta iholla. Siinä se syy olikin. Toivottavasti ei työni mennyt hukkaan, vaan saan nauttia tuloksesta ensi kesänä.

Mutta nyt tankki täyteen ja Raaseporia etsimään. Siitä olen lukenut monet kirjat ja kiinnostus linnaa kohtaan on kasvanut nollasta sataan kesän mittaan.

 

 20110810

  Kantarellit

Jos metsään haluat mennä nyt, sä takuulla yllätyt! Mekin yllätyimme iltakävelyllä vaapukoiden paljoutta. Ahneus voitti ja keräsimme muovipussiinkin. Vaapukka aika on ohi ja kantarellit täyttävät pussin. Minä piirrän karttaa ja Sofia kerää sienet. Eväsreppu selässä pidentää reissua jopa neljään tuntiin. Tänään onneksi sataa. Metsä onkin aika kuiva. Pikkukengissä pääsee soidenkin yli. Ratamestareita olen kouluttanut taas koko vuoden ja siinä samalla saan kuntoutustakin.

Viime viikolla tuli erilaista kuntoutusta, kun Isabellen kanssa kiipeilimme ”vuorilla”. Kerran hinasimme sinne Mummon ja Papankin. Silloin oli tosin kori eväitä mukana houkuttimena. Juhlimme Isabellen seitsemän vuotis päivää vähän etuajassa. Siinä lähtee viimeinen lapsenlapsi kouluun ensi viikolla.

Vanhemmat lapsenlapset, Jonna ja Heidi, kilpailivat heinäkuussa 16 suunnistusta ympäri Ruotsia (koko perhe mukana). Nyt he ovat Itämeren saaressa mökkilomalla (palkinto loma).

Suomen reissusta ei tullut mitään, kun siellä ovat liian meneviä kesäisin. Kokeillaan jouluna uudestaan. Pietarin reissusta voit lukea ”Matkat” sivuilta.

 

 20110715
Kaunottaret

Tällaisia kaunottaria liikkui Västeråsin kaduilla 10 000 kokonaista. Paikkakuntalaisen olikin paras liikkua jalan tai pyörällä, sillä autoilu oli etanan vauhtia. Kaikki autot eivät tosin ole yhtä kauniita, mutta vanhuus on päätarkoitus. Koska itse ihailin autoja 50-luvulla kahvipaketeissa olevista lapuista, niin vieläkin ovat sen ajan autot mielestäni kauneimpia.
Meiltä on vain pari kolme kilometriä aitiopaikalle, joten saimme samalla päivän annoksen ruumiin rasitusta. Naputtelin 80 kuvaa muistoksi vuoden tapahtumasta. 23 niistä myös FB:ssä. Power Meet tapahtuma on joka vuotuinen. Varaa heinäkuun alku tähän.
Kesä on vesilläliikkujan aikaa. Mekin seilaamme norjalaisten kaveriemme kanssa Tallinaan ja Pietariin. Vähän olen jo tutustunut Pietariin lukemalla kuulun kirjailijan Fedor Dostojevskin kirjat ”Valkeat yöt” ja ”Brott och straff” (Rikos ja rangaistus).

Eilen kerättiin sangollinen vaapukoita (1,5 litraa) karttaa piirtäessä.

 

 20110623

Kiikkuva keinu

Siinä Tuuli ja Tuukka ihmettelevät minne vauhdin antaja meni. Monenlaiset leikit siinä päivien mittaan ehdittiin suorittaa. Tikanheittoa niin, että käsivarressa tuntui. Petagnea niin että hiekka pölysi. Väliin sählyä niin että teltta tärisi maalina. Juoksua päivittäin niin että hiki virtasi. Sitten kalikka peliä, Viikinki taistelua ja samoilua.

Juhannus viikko menee kartan piirrossa ja seuraavaa reissua suunnitellessa.

Kesäinen ilma on vaihtelevaa. Tällä hetkellä istutaan sisällä villapaita päällä ja katsellaan ikkunasta hienoista sienisadetta. Myös perunan varret kasvavat tuuman tunnissa, kun saavat kosteutta juurta myöten. Luontokin jakaa satoaan tänä kesänä tavallista enemmän. Mansikkaa ovat rinteet punaisenaan, mustikka alkaa jo kypsyä ja vaapukkaa ovat varvut raskaana. Omena, kirsikka ja luumupuut notkuvat hedelmistä. Nyt vaan marjapiirakoiden tekoon vanhoista marjoista, että tulee tilaa uusille.

Hyvää ja riemukasta Juhannusta!

 

20110606

Kesä ja luonto

Olemmehan me tottuneet talvellakin elämästä nauttimaan, mutta silti se on riemun aikaa kun kesä tulee. Silloin mieli vetää luontoon, niin vanhat kuin nuoretkin. Sisällä ovat pehmustetut tuolit, upeat pöydät ja lämpimät ruuat, mutta silti kaikki maistuu monin verroin paremmalta luonnon keskellä.

Toukokuun lopulla vietimme Heidin 11 vuotis päivää. Nyt olemme viettäneet leikkimielistä yhdessäoloa Isabellen kanssa. Hänkin alkaa koulun syksyllä täytettyään seitsemän.

Kuvassa: Gunilla, Isabelle, Sofia ja Timo piknikillä metsän keskellä.

Huomenna alkaa leikit Tuulin ja Tuukan kanssa. Ilmat ovat ainakin suotuisat. Lämpöä yli 25 astetta ja kuivaa. Kyllä sitä vaan mieluummin oleskelee ulkona, vaikka kuinka hyvä kirja olis luettavana. Onkin ollut mukava piirrellä karttoja sekä suunnitella ratoja syksyn kilpailuihin. Välistä kylläkin ihmetyttää miten vaikeaa se on monelle oppia. Kait se on eniten kiinni itseluottamuksesta niin, kuin moni muukin asia.

Hyvää kesää kaikille ja varsinkin sinulle!

 

20110501

Vappu

Vappunuotiot paloivat ilolla, koska vettä ei ole satanut kuukauteen. Silloinkin taisi olla lunta. Talvi muuttui kesäksi niin nopeasti, että luontokin sitä ihmetteli. Koivuihin ehti tulla vastalehti ja sireeni viittä vaille kukassa. Lämpötila kävi enimmillään yli 20 astetta ja pari viikkoa melkein 20. Mutta nyt, sopivasti Vapuksi, muuttui kesä lunta vaille takatalveksi. Lämpöasteita päivällä seitsemän ja yöllä ei yhtään. Kyllä me tästä selvitään, koska tiedossa on lämpöä jo torstaista alkaen.

Vappupäivä meni nukkuessa. Aamulla yhdeksältä menimme nukkumaan ja kahdelta ylös. Koko yö meni mielenkiinnolla 10-milaa seuratessa. Seuraava vastaava yö sattuu kesäkuun 18–19 väliseksi yöksi. Silloin menee Jukola. 10-milassa Tampereen Pyrintö voitti naisten, ja Kalevan Rasti miesten sarjan. Siis Suomeen meni kumpikin voitto. Hurrrraaaa!!

Minä olen käyttänyt ”ei” sanaa taas liian säästäen. On kartanpiirtoa, ratojen suunnittelua ja koulutusta. Mutta sehän se onkin minun mieleen.

 

20110404

Oppimestarin voittaja

Jonna sai johtajan liivin päällensä jo ensimmäisessä kilpailussa D14 sarjassa. Hän täyttää 13 heinäkuussa. Suunnistusratojen vaikeusaste hänen sarjassa on lähes aikuisten tasolla, joten suunnistustaito takaa tulosta.

Ukki ja mummo samoilevat metsissä ratamestari hommissa. Lunta on vieläkin ainakin viikoksi metsissä. Pääsiäisen kilpailuradat ovat kohta valmiit painettavaksi (kirjapainossa). Syksyn piirinmestaruusratoja olemme suunnitelleet ja karttaa täydennetty. Eläkeläisetkin innostuvat kun lastenlapset kunnostuvat. Täytyy iloita heidän saavutuksista, kun omat jalat eivät enää kipitä heidän vauhdissa.

Aprillipäivä on ohi ja narraukset narrattu. Nyt pajunkissoja etsimään ja koivunvesoja taittamaan pääsiäiseksi. Pääsiäinen on tänä vuonna niin lähellä toukokuuta, että kesää on luvassa jo silloin. Tänään nähtiin monet kurki-, joutsen- ja hanhiaurat lentävän pohjoista kohti. Osa tosi tyytyi Mälarin laaksoon ja laskeutui viimevuotiselle paikalle.

 

20110310

Thaimaan Batch

Vaihteeksi käytettiin käteistä. Se hauskuus on melkein haihtunut olemattomiin täällä Pohjolassa. Thaimaassa rahalla on vielä valtaa ja sitä onkin kaikilla nippu taskussa. Satasella saa kaljapullon ja tonnilla kahdelle illallisen höystöillä.

Matkat sivulta löydät koko kertomuksen sinne Aasian turistipesään. Hiki ei ole valunut miesmuistiin sellaisina noroina kuin siellä. Onneksi ei juomat loppunut.

Mälarin laaksossa lämpö heilui nollan paikkeilla meidän kotiuduttua. Edellisellä viikolla elohopea roikkui 25 astetta nollan alla. Meidän nahka ei tykännyt nollastakaan. Kylmältä tuntui. Nyt alkaa vaatekerroksen sisällä jo ulos uskaltaa. Allakan mukaan on jo kevät. Kait siihen on luotettava.

Aurinkoista kevättä sinulle.

 

20110203

Keskitalvi

Näin talvella aurinko laskee taivaanrannalle punakeltaisena leveänä valona. Tällaisesta kauniista maisemasta nautimme Harsassa, joka on korkealla oleva hiihtopaikka Järvsjön lähellä.

Alkutalvi oli kylmää ja lumista koko Pohjolassa aina Tanskaan asti. Nyt on taas enempi normaali talvi. Siis nollassa. Päivällä sulaa ja yöllä jäätyy tiet ja polut liukkaiksi.

Milloin ihminen on seurassa ja milloin yksin? Hiihtämässä olimme kolme paria, eli kuusi henkeä. Meillä oli seuraa ja lystiä koko ajan. Ensi viikolla nousemme koneeseen, jossa on 582 matkustajaa. Luultavasti siinä tuntee itsensä yksinäiseksi ja kaikki vierastavat toisiaan. Siis mitä vähempi ihmisiä sitä enempi seuraa. Toisaalta suurin osa ihmisistä odottaa, että toinen alkaisi seurustelun. Eihän sitä itse uskalla toisia häiritä. Nyt tehdään itse aloite. Kuulemiin keväälle.

 

20110105

Uusi vuosi

Nyt se on sitten alkanut, se uusi ja ihmeellinen vuosi. Vuoden viimeisinä tunteina ihmiset kuvittelevat autuuden avartuvan rakettien kera. Tuskin viikkoa on kulutettu uudesta vuodesta ja ihmiset ovat jo vaipuneet vanhoille urilleen. Mutta on vain 350 vuorokautta aikaa seuraavaan. Ehkä se sitten tapahtuu. Rumat kaunistuu. Karkin syöjät pureskelevat porkkanaa. Juomalasissa on vettä viinan sijalla. Hermoja laukaistaan lukemalla tupakan sijasta. Riitelyt muuttuvat halauksiksi. Hullu naapuri muuttuu kaveriksi. Öisin on sienisadetta ja päivisin paistaa aurinko.

Tosi on tämä. Lunta on ulkona. Kaikki paikat ovat puhtaan valkoisina öisen lumisateen jäljiltä. Miinusasteita on sopivasti. Hiihtäjillä on mittaamattomat määrät latuja ja lisää voi jokainen aukaista mielensä mukaan. Kävelijät taapertavat auratuilla urilla maidon ja leivän haku reissuillaan. Lämpölaitoksen piipuista nousee valkeaa vesihöyryä ja ihmisillä on lämpöä huoneissaan.

Oikein Rauhallista Loppiaista.